Borneon ainutlaatuinen luonto, kotoperäiset kasvi- ja eläinlajit sekä saarella elävien alkuperäisheimojen perinteet luovat kiehtovat puitteet luontomatkailuun Malesiassa. Orangit, nenäapinat, sademetsät ja jokimaisemat mangrovemetsineen tulevat tutuiksi patikoidessamme ja liikkuessamme pitkähäntäveneillä.
Patikointimatka Borneon upeassa luonnossa, vaativuustaso 1,5/5 (helppo)
Maailman kolmanneksi suurimman saaren, Borneon, tunnetuimmat eläimet lienevät sympaattiset orangit. Tutustumme näiden uhanalaisten ihmisapinoiden elämään Kuchingin lähellä sijaitsevassa suojelukeskuksessa. Teemme retken myös Bakon kansallispuistoon, jossa saatamme nähdä toisia hauskoja, mutta myös uhanalaisia otuksia – nenäapinoita.
Borneon luoteisosassa sijaitseva, Malesiaan kuuluva Sarawakin osavaltio on tunnettu myös mm. iban-alkuperäisasukkaistaan, joiden tapoihin, perinteisiin ja elämäntapaan perehdymme Nanga Sumpassa. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Gunung Mulun kansallispuistossa majoitumme sademetsän siimeksessä ja retkeilemme valtavan kokoisissa luolissa, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia.
Liikumme paljon jokia pitkin pitkähäntäveneillä ja näemme jokivarsien monipuolista luontoa
Matkan lopuksi rentoudumme pari päivää Kota Kinabalun rantamaisemissa.
Matkamme sisältää enemmän
Matkan hinta sisältää lennot, majoitukset, ohjelmassa mainitut ateriat sekä ohjelmassa mainitut retket ja kiertokäynnit pääsymaksuineen, verot ja viranomaismaksut sekä paljon muuta. Matkalla mukana suomalainen matkanjohtajamme. Lisämaksu 1h huoneesta.
Borneon aktiivimatkan patikointiosuudet ovat vaatimustasoltaan 1,5 / 5 eli helppoja. Viisiportaisen asteikkomme mukaisesti nautit matkasta parhaiten jos olet harrastanut säännöllistä liikuntaa (jossa hikoilet ja hengästyt) 2-3 kertaa viikossa viimeisen puolen vuoden aikana. Jaksat sauvakävellä reippaasti 30-60 minuuttia kerrallaan, tai liikkua kumpuilevassa maastossa saman päivän aikana toistuvia 2–3 tunnin mittaisia lenkkejä.
Patikointireitit ovat pääosin merkittyjä polkuja tai laudoitettuja puupolkuja, mutta sisältävät myös portaiden nousua ja laskua.
Borneolla kävelymatkat eivät ole pitkiä, mutta kuumassa ja kosteassa ilmanalassa saattavat tuntua raskaammilta kuin normaalisti.
Matkaohjelma
A=aamiainen, RL=retkilounas, L=lounas, P=päivällinen
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
Huom! 12. matkapäivän ohjelma muuttunut, huomioitu ohjelmassa 20.9.22
1. päivä, lauantai 24.9. Lähtö Helsingistä klo 17.20 Dohan kautta Kuala Lumpuriin (Qatar Airways).
2. päivä, sunnuntai 25.9. Saavumme klo 15.05 Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin, jossa majoitumme hyvään keskitason hotelliin (★★★★) kaupungin keskustaan. Kuala Lumpur perustettiin 1800-luvun puolivälissä alueelle, jolta kiinalaiset kaivosmiehet löysivät suuren tinaesiintymän. Kaupunki vaurastui nopeasti ja siitä tehtiin pääkaupunki. Kuala Lumpurin komeimpia rakennuksia ovat moderni kansallismoskeija sekä parlamenttitalo. Modernit liikekeskukset kertovat Malesian nopeasta talouskasvusta, jonka symbolina voidaan pitää yhtä maailman korkeimmista rakennuksista, Petronas Twin Towersia. Illalla syömme tervetulopäivällisen. (P)
3. päivä, maanantai 26.9. Päivällä lennämme (Malaysia Airlines) Borneon saarelle Sarawakin osavaltion pääkaupunkiin Kuchingiin. Kaupungin perusti vuonna 1839 brittiseikkailija James Brooke, joka toimi myös Sarawakin ensimmäisenä valkoihoisena hallitsijana ja kielsi mm. pääkallonmetsästyksen. Kuchingissa sijaitsevat mm. värikäs Tua Pek Kong -temppeli, joka on kaupungin vanhin kiinalaistemppeli, siirtomaatyyliset oikeustalo ja postitoimisto sekä nykyään käsityöläisten tukikohtana toimivan Pyöreä torni (”The Round Tower”). Kaupunkia halkovan Sarawakjoen rantabulevardi on suosittu kohtaamispaikka ravintoloineen ja kahviloineen. Kuching tunnetaan myös kissakaupunkina, ja kissapatsaita näkyykin eri puolilla kaupunkia. Tunnetuin on kitschtyylinen, peräti 2,5-metrinen valkoinen ”Great Cat”. Majoitumme 3 yöksi keskustassa sijaitsevaan hyvään keskiluokan The Waterfront -hotelliin (★★★★). (A)
4. päivä, tiistai 27.9. Aikaisen aamiaisen jälkeen ajamme Semenggohin orankikeskukseen, jossa meillä on mahdollisuus saada ensikosketus näihin ketteriin eläimiin seuratessamme niiden vaivatonta liikkumista puustossa. Semenggohissa orvoksi jääneitä tai muutoin pelastettuja orankeja hoidetaan ja opastetaan selviytymään luonnossa. Suojelualueen metsässä asuu yli 20 orankia, jotka usein hakevat keskuksen ruokintapaikalta lisäravintoa. Palaamme takaisin Kuchingiin puolilta päivin ja iltapäivä on vapaa. Alkuillasta lähdemme Sarawakjoelle auringonlaskuristeilylle ja samalla paikannamme Kuchingin jokivarteen jääviä nähtävyyksiä joelta käsin. (A)
5. päivä, keskiviikko 28.9. Aamulla lähdemme päivän luontoretkelle ajamalla ensin reilun puolen tunnin matkan Bakon kylään. Sieltä jatkamme veneellä noin puoli tuntia, kunnes saavumme kansallispuistoon. Bakon kansallispuisto on yksi Sarawakin parhaista paikoista nähdä eläimiä luonnollisessa ympäristössä. Bakossa on mahdollista nähdä mm. Borneolle endeemisiä ja uhanalaisia nenäapinoita, töyhtölanguri-apinoita, pitkähäntämakakeja, partasikoja ja lukuisia lintulajeja. Puistossa vaihtelevat eri metsätyypit mangrovesta trooppisiin nummimetsiin, sademetsistä trooppiseen suokasvillisuuteen ja maisemat hiekkarannoista merestä nouseviin kallioihin. Palaamme takaisin Kuchingiin iltapäivällä. Ilta vapaa. (A, RL)
6. päivä, torstai 29.9. Aikaisen aamiaisen jälkeen aloitamme noin kuusituntisen bussimatkan maalaismaisemissa pippuri- ja kumitilojen halki kohti Batang Ain kansallispuistoa. Lachaussa pysähdymme jaloittelemaan värikkäillä maalaismarkkinoilla, jossa on mahdollista ostaa mm. paikallisia pippurituotteita. Lounaan jälkeen ajamme Batang Ai -tekojärvelle, jossa siirrymme pitkähäntäveneisiin. Venematkamme jokea pitkin Nanga Sumpaan kestää noin 1,5 tuntia. Majoitumme 2 yöksi vaatimattomaan sademetsässä sijaitsevaan Nanga Sumpa Lodgeen (tarkempi kuvaus sivun lopussa "hyvä tietää" -osassa), joka sijaitsee autenttisen Iban-heimon kylän vieressä.
Iltaisin voimme olla vuorovaikutuksessa kyläyhteisön kanssa istumalla heidän kanssaan iltaa yhteisellä verannalla (ruai) ja oppia samalla heidän kulttuuristaan sekä tavoistaan. Iban-heimolaiset ovat Borneon alkuperäisasukkaita. He ovat asuneet saarella satoja vuosia ja pitävät edelleen yllä kulttuuriaan ja perinteisiä tapojaan. Aikoinaan heimo oli pelätty päänkallonmetsästyksestään, joka jatkui pienimuotoisesti aina toiseen maailmansotaan asti. Ibanit asuvat edelleen perinteisissä longhouse-taloissaan, jotka on osittain modernisoitu vastaamaan tämän päivän tarpeita. (A, L, P)
7. päivä, perjantai 30.9. Aamulla aloitamme päivän luontoretkemme patikoimalla joenvartta pitkin. Siirrymme pitkähäntäveneisiin, joilla jatkamme jokea pitkin Enseluai-vesiputoukselle. Jos olosuhteet ovat sopivat, saatamme nähdä miten Iban-heimolaiset kalastavat heittoverkolla. Kuulemme myös, miten puhalluspilliä on käytetty tehokkaana metsästysvälineenä. Vesiputouksella pidämme tauon, uimme ja nautimme sademetsän vehreydestä. Syömme retkilounaan joen rannassa. Palaamme takaisin majapaikkaamme iltapäivällä. (A, RL, P)
8. päivä, lauantai 1.10. Aamiaisen jälkeen palaamme pitkähäntäveneillä Batang Ai -järvelle ja aloitamme noin 6 tunnin ajomatkamme takaisin Kuchingiin, jossa majoitumme jo tuttuun Waterfront-hotelliin. Ilta on vapaa. Voit lähteä vaikkapa tutustumaan India Streetin värikkäisiin kauppoihin tai käydä paikallisten tapaan syömässä illallista Top Spot -ruokatorilla, jossa on tarjolla mm. kala- ja äyriäisruokia. (A, L)
9. päivä, sunnuntai 2.10. Aamupäivällä lennämme (Malaysia Airlines) keskelle sademetsää Gunung Mulun kansallispuistoon. Majoitumme 2 yöksi joen rannalla sijaitsevaan ensimmäisen luokan Mulu Marriott Resort & Spa -hotelliin (★★★★★). Iltapäivällä kävelemme tasaista laudoitettua puupolkua pitkin (n. 3,5 km) Deer- ja Lang-luolille, joiden sisällä kertyy lisäaskelia (n. 2 km). Valtavan kokoisessa Deer-luolassa asustelee miljoonia lepakoita, jotka viettävät päivänsä nukkuen luolan katossa. Myöhemmin auringon laskiessa ja sään salliessa kiipeämme näköalatasanteelle katsomaan ainutlaatuista lentonäytöstä, kun lepakot pyrähtävät luolasta ulos pyydystämään hyönteisiä. Palaamme samaa reittiä takaisin hotellille. (A)
10. päivä, maanantai 3.10. Aamiaisen jälkeen retkeilemme jokea pitkin pitkähäntäveneillä kahteen erityyppiseen luolaan. Winds-luola on upea tippukiviluola, jonka puikkomaiset kalkkikivipylväät ovat kuin luonnon omia taideteoksia. Clearwater-luolalle johtaa noin 250 kiviporrasta. Sen pohjalla virtaa joki, jonka kohina luo vaikuttavan ääniefektin korkeaan luolaan. Luolan lähellä on mukava uintipaikka ja katettu puuterassi, jolla nautimme retkilounaan. Palaamme takaisin hotellille alkuiltapäivästä, jonka jälkeen jää aikaa vielä omatoimiseen retkeilyyn. (A, RL)
11. päivä, tiistai 4.10. Aamulla käymme kävelyllä ”yläilmoissa” 15-20 metrin korkeudella sijaitsevilla riippusilloilla (säävaraus). Mulu Canopy Skywalk muodostuu yhteensä 480 metriä pitkästä riippusiltojen jonosta, joiden välietapit ovat puiden ympärillä olevia tasanteita. Päivällä lennämme (Malaysia Airlines) noin tunnin lennon Kota Kinabaluun, joka on Sabahin osavaltion pääkaupunki. Kota Kinabalun lentokentältä on noin tunnin bussimatka rannalla sijaitsevaan hyvään keskitason Nexus Resort & Spa- hotelliin (★★★★), jonne majoitumme 2 yöksi. (A, RE)
12. päivä, keskiviikko 5.10. Kokopäivä retkemme suuntaa Kinabalun kansallispuistoon, joka sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Kota Kinabalusta. Kinabalun kansallispuisto on Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva luonnonsuojelualue, jossa sijaitsee Malesian korkein vuori Mount Kinabalu. Patikoimme lähinnä puiston alueella sijaitsevassa kasvitieteellisessä puutarhassa. Syömme retken aikana lounaan ja palaamme hotelliimme alkuillasta. (A, L)
13. päivä, torstai 6.10. Tänään on vapaapäivä. Voit rentoutua hotellin allasalueella tai rannalla tai halutessasi käydä tutustumassa omatoimisesti Kota Kinabalun kaupunkiin. Saamme pitää huoneet klo 17 asti. Ennen lähtöä lentokentälle syömme päivällisen. Lentomme Kuala Lumpuriin ja siitä edelleen Dohan kautta Helsinkiin (Qatar Airways) lähtee torstai-iltana klo 21.40. (A, P)
14. päivä, perjantai 7.10. Saavumme Helsinkiin klo 15.20.
Varaa matka omalle ryhmällesi
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiVideot
Hinta, sisältö ja ehdot
Patikointia ja luontoelämyksiä Borneolla- reittilennot turistiluokassa
- lentokenttäkuljetukset matkakohteissa
- majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa, Nanga Sumpa Lodgessa 3-4 hengen huoneessa
- aamiaiset sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat
- ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen
- verot, palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa, joissa on kantajapalvelu
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut
- juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
- suomalainen matkanjohto
Matkan ehdot ja ohjeet
Patikointia ja luontoelämyksiä BorneollaYksin matkustavan tulee varata 1h huone. Huom! Nanga Sumpa Lodgessa majoitus kaikilla 3-4 hengen huoneissa.
Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkista passisi voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Tarvitsemme syntymäajan, passin numeron ja viimeisen voimassaolopäivän tai kopion passistasi viimeistään elokuun alussa.
Ryhmän minimikoko on 12. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Matkan patikointireitit ovat pääosin merkittyjä polkuja tai laudoitettuja puupolkuja, mutta sisältävät myös portaiden nousua ja laskua. Kävelymatkat eivät ole pitkiä, mutta kuumassa ja kosteassa ilmanalassa ne saattavat tuntua raskaammilta kuin normaalisti. Matkalla käytetään kulkuvälineinä myös pitkähäntäveneitä, jotka ovat matalia ja istuinlaudoissa ei välttämättä ole selkänojia.
Reittien kunto, sääolosuhteet tai viranomaismääräykset saattavat aiheuttaa muutoksia matkaohjelmaan. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Maksuehdot vuoden 2022 lähdölle
Ennakkomaksu 450 €. Loppumaksu erääntyy 35 vrk ennen lähtöä.
Peruutusehto B. Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
- viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 150 €/henkilö
- 90–61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 €/henkilö
- 60–35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu
- 34–21 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta
- 20–8 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 75 % matkan hinnasta
- 7 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua, pidätetään 95 % matkan hinnasta
Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan matkan hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja sekä Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Hyvä tietää Borneon matkasta
Olympian aktiivimatka Borneolla on yhdistelmä luontoelämyksiä ja helpohkoja patikointeja, jotka sopivat kaikille normaalikuntoisille. Patikointireitit ovat pääosin merkittyjä polkuja tai laudoitettuja puupolkuja, mutta sisältävät myös portaiden nousua ja laskua. Kävelymatkat eivät ole pitkiä, mutta kuumassa ja kosteassa ilmanalassa saattavat tuntua raskaammilta kuin normaalisti. Matkalla käytetään kulkuvälineinä myös pitkähäntäveneitä, jotka ovat matalia ja istuinlaudoissa ei välttämättä ole selkänojia.
Säät voivat Borneolla vaihdella nopeasti aurinkoisesta sadekuuroihin, jopa saman päivän aikana. Sadevarusteet ovat suositeltavia.
Nanga Sumpa Lodge, jossa yövytään kaksi yötä matkalla, on vaatimaton mutta siisti majoituspaikka. Majoittuminen on 3-4 hengen huoneissa. Sängyissä on lakanat, tyyny ja peitto sekä hyttysverkko. Pyyhe pitää olla omasta takaa. WC- ja suihkutilat ovat yhteiset ja niitä on useampi. Suihkuista ja vesihanoista tulee vain kylmää vettä. Huoneiden ikkunoissa ei ole laseja vaan puiset luukut. Valaistusta varten tuotetaan sähköä iltaisin generaattorilla.