Yleistä Azerbaidžanista
Sata vuotta sitten Baku, Azerbaidžanin pääkaupunki Kaspianmeren rannalla, oli maailman johtava öljyteollisuuskaupunki. Azerbaidžania on antiikin ajoista saakka kutsuttu tulen maaksi – ensin ikivanhan zarathustralaisen uskonnon ja sen tulen temppeleiden vuoksi mutta tänä päivänä Apšeronin niemimaalla leimuavien maakaasuliekkien tähden. Kaasu ja öljy ovat yhä maan talouden tukeva selkäranka. Lisäansioita saadaan muun muassa Kaspianmeren sammen tuottamasta kaviaarista.
Azerbaidžan on azereiden maa, yli 90 % kansalaisista on turkinsukuisia azereita. Maassa myös puhutaan azerien kieltä, tosin myös venäjää kuulee yleisesti. Myös uskonnoltaan Azerbaidžanin kansa on yhtenäinen, yli 95% on shiiamuslimeita.
Azerbaidžan ja naapurimaa Armenia ovat entisiä neuvostotasavaltoja, molemmat itsenäistyivät Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa. Azerbaidžaniin kuuluu pieni, Armenian muusta maasta erottava, Nahitsevan alue. Sen omistuksesta ja hallinnasta on käyty kiistaa Kaukasuksen maiden itsenäistymisestä saakka, samoin Azerbaidžanin sisällä olevan, kristityn Armenian vaatiman Vuoristo-Karabahin omistuksesta. Alueella on vuosien mittaan ollut useita aseellisiakin rajakahakoita ja jopa täysimittainen sota 1993. Syksyllä 2020 tilanne kärjistyi uudelleen. Yhteenottojen jälkeen kiistakumppanit, Venäjän avustukselle, päätyivät siihen että Armenia menetti osan alueistaan Vuoristo-Karabahista sekä sen lähialueita, jotka ovat olleen Armenian miehittämiä vuodesta 1994. Myös tie Azerbaidžanin ja Nahitsevan alueen välille on sopimuksessa mukana mutta sitä ei ainakaan vielä ole rakennettu. Kansainvälisen oikeuden mukaan Vuoristo-Karabahin alue kuuluu Azerbaidžanille, koska se oli osa Azerbaidžania Neuvostoliiton hajotessa. Vuoristo-Karabahilla on oma hallintonsa ja paperilla myös omat puolustusvoimansa. Toivotaan, että loppuvuodesta 2020 tehty rauha nyt pitää.