Yleistä Georgiasta
Georgian alue tunnetaan kreikkalaisessa mytologiassa salaperäisenä Kolkhiina, josta sankari Jason ja hänen urheat soturinsa, argonautit, etsivät ihmeellisen oinaan kultaista taljaa. Hämmästyttävän tarkasti ikivanha taru kuvailee lumihuippuisen Ison-Kaukasuksen ja metsäisen Vähän-Kaukasuksen väliin jääviä maisemia. Sankarit liikkuivat sujuvasti Argo-laivallaan Mustaltamereltä kohti itää Rionijokea ja Kaspianmereen laskevaa Kurajokea (myös: Mtkvarijoki) pitkin. Kultainen talja löytyi lännestä Mustanmeren rannalta. Tämä runsassateinen subtrooppinen seutu on Georgian vilja-aitta, jossa muun muassa tee, tupakka ja sitrushedelmät kasvavat. Maan ykköstuotteen, viinin, viljelyalueet ovat keskiylängöllä sijaitsevasta pääkaupungista Tbilisistä itään. Georgian pääelinkeino on pienten tilojen varaan rakentunut maanviljelys.
Georgian väestöstä kaksi kolmasosaa on georgialaisia, jotka puhuvat georgiaa eli kartvelia ja kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon. Georgiassa on kuitenkin useita kieli- ja uskontovähemmistöjä. Toistuvia yhteenottoja on syntynyt valtaväestön sekä erityisesti abhaasien ja osseettien välillä, mutta myös Turkin rajalla islaminuskoisessa Ajariassa.
Georgian historia on hyvin samankaltainen kuin sen kaukasialaisten naapureiden Armenian ja Azerbaidžanin. Keskeisten kauppareittien varrella sijainneet hedelmälliset alueet ovat kiinnostaneet niin kreikkalaisia, roomalaisia, persialaisia kuin Bysantin suunnalta tulleita valloittajia. Vain kerran, tuhat vuotta sitten, Georgia itse on noussut valloittajan asemaan. Sata vuotta kestänyt kukoistuskausi päättyi mongoleiden tuloon, ja heidän lähdettyään persialaiset ja turkinsukuiset ottomaanit jakoivat Georgian. 1800-luvulla valta vaihtui jälleen, kun nopeasti laajentuva Venäjä liitti Gruusiaksi kutsumansa seudun alueeseensa. Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1918 maa itsenäistyi hetkeksi, mutta pian se liitettiin yhdessä Armenian ja Azerbaidžanin kanssa Neuvostoliittoon Transkaukasian neuvostotasavaltana. Kolmen maan liittoutuma purkautui vuonna 1936, jonka jälkeen Gruusia jatkoi omana neuvostotasavaltanaan aina Neuvostoliiton romahtamiseen ja maan vuonna 1991 tapahtuneeseen itsenäistymiseen saakka.
Itsenäisen Georgian tie ei ole ollut helppo. Köyhän maan politiikka on ollut täynnä syytöksiä korruptiosta, vilpillisistä vaaleista, separatistisista ryhmistä ja etnisistä konflikteista. Pohjoisessa Venäjän federaation rajalla sijaitsevien Etelä-Ossetian ja Abhasian halu itsenäistyä Georgiasta ja hakeutua Venäjän liittolaisuuteen on johtanut vakaviin aseellisiin yhteenottoihin. Vuosina 2004–2013 presidenttinä toimineen Mihail Saakašvilin niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin aktiivinen suuntautuminen länteen piti Venäjän raja-alueella yllä vahvoja jännitteitä, jotka ovat heijastelleet tyytymättömyytenä ja levottomuuksina myös Georgian sisäpolitiikassa.
Tbilisi ja muut nähtävyydet Georgiassa
Mtkvarijoen penkereelle kuumien lähteiden ääreen yli 1500 vuotta sitten syntynyt Tbilisi on yksi Kaukasuksen vanhimmista ja kauneimmista kaupungeista. Kapeiden kujien varsille sijoittuneet kaksikerroksiset talot koristeellisine parvekkeineen ovat tyypillisiä Tbilisin vanhalle osalle. Moderni miljoonakaupunki puolestaan esittäytyy kansalliskirjailija Rustavelin mukaan nimetyn pääkadun varrella. Vanhimmat kirkkorakennukset, kuten Sionin katedraali ja Anitšatin basilika ovat peräisin 500-luvulta. Niiden kallisarvoisimmat keskiaikaiset esineet, kullalla ja taidokkailla emalikuvioilla koristellut kirkkoaarteet, ovat nähtävissä Tbilisin museoissa.
Kansakunnan ja myös Georgian itsenäisen kirkon synnyinpaikka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Tbilisistä, Unescon suojelukohteeksi julistetussa Mtskhetan pikkukaupungissa. Sen kirkoissa muistellaan maan omaa suojelupyhimystä, Ninoa. Mtskhetasta lähtevää, venäläisten rakentamaa Gruusian sotilasvaltatietä pitkin pääsee ihailemaan pohjoista rajaseutua ja sitä vartioivaa lumihuippuista Kazbekia, maan korkeinta vuorta. Historiallisia pysähdyspaikkoja sotilastien varrella ovat Silkkitien muinainen markkinapaikka Uplistsikhe ja hieman uudempaa historiaa esittelevä Stalinin museo Gorissa. ”Isä Aurinkoinen” oli gorilaisen suutarin poika ja herkkiä luontorunoja rustaava pappisseminaarilainen. Stalin ei vallassa ollessaan kuitenkaan suosinut lapsuutensa kotiseutua, vaan 1930-luvun vainot kurittivat yhtä ankarasti Georgiaa kuin muitakin Neuvostoliiton alueita. Hänen rakkautensa punaiseen gruusialaiseen Mukuzani-viiniin kuitenkin säilyi läpi elämän.
Georgialaiset ovat vakuuttuneita siitä, että juuri heidän esi-isänsä olivat maailman ensimmäisiä viininviljelijöitä
Viiniä pääsee maistelemaan suurilla, vientiin erikoistuneilla tiloilla, mutta myös satoja vuosia vanhoissa kotikellareissa, joissa isäntä ammentaa kannukaupalla jaloa juotavaa maanalaisista kivisammioista. Kyytipojaksi viinille sopivat juustot, saslikit ja paikalliset ”hampurilaiset”, khachapurit. Yhtään maljaa ei kuitenkaan nosteta eikä yhtään puhetta pidetä ilman jokaista kokoontumista varten valitun seremoniamestarin, tamadan lupaa.
