Yleistä Uzbekistanista
Uzbekistanin historiaa - kauppamiehiä ja sotilaita Euraasian aroilla
Keski-Aasian ruohotasangot, kuumat autiomaat ja vuoristojen jäiset rinteet ovat vuosituhansia olleet paimentolaisten avarana kotina. Nomadinen elämäntapa on mahdollistanut liikkumisen ja eläinlaumojen kuljettamisen sinne, mistä vettä ja laitumia on kulloinkin löytynyt. Paimentolaisten ryhmät olivat löyhiä yhteenliittymiä, jotka vain harvoin muodostivat todellisia pitkäkestoisia valtakuntia. On vaikea uskoa, että näihin ankariin oloihin syntyi ja satoja vuosia kukoisti yksi maailman menestyksekkäimmistä kauppareiteistä, tarunhohtoinen Silkkitie. Jo Kiinan han-sukuiset keisarit kävivät ajanlaskumme alkuvuosina kauppaa nykyisen Uzbekistanin alueella sijaitsevan Ferganan laakson ”lentävistä hevosista” vastineeksi Roomaan saakka myymästään silkistä. Toinen Silkkitien kukoistuskausi alkoi 600-luvulla kiinalaisen Tang-dynastian hallitessa. Keski-Aasian kansoille kauppareitti merkitsi tuottoisia välitys- ja kuljetustehtäviä ja sitä kautta yhä lisääntyvää vaurautta. Silkkitien menestys päättyi merikaupan kasvuun ja kaupan siirtymiseen etelään, Kantoniin.
Eivät yksinomaan kauppiaat, vaan myös sotajoukko toisensa jälkeen ylitti Eurooppaa ja Aasiaa yhdistävän tasangon ja vaikeakulkuiset vuorijonot. Persialaiset ja Aleksanteri Suuri tulivat lännestä, hunnit ja Tsingis-kaani mongoliarmeijoineen idästä. Nykyisen Uzbekistanin alue kuului ensin persialaiseen Sogdianan valtakuntaan ja myöhemmin Aleksanteri Suuren perintöosana kreikkalaissyntyisille seleukideille. Islam istutettiin alueelle turkkilaissukuisten valloittajien myötä keidas keitaalta 700-luvun puoliväliin mennessä. Mongolien vyöry laajan mantereen halki 1200-luvulla jätti jälkeensä tuhottuja kaupunkeja, esimerkiksi Samarkandin ja Buharan, ja miljoonia kuolleita ihmisiä. Venetsialainen kauppamies Marco Polo oleskeli kaanin hovissa 17 vuotta. Hänen muistelmistaan meille välittyy elävä kuva maailman suurimman imperiumin luojista, luku- ja kirjoitustaidottomista mongoleista.
Tsingis-kaani jakoi jättimäisen valtakunnan neljän poikansa kesken. Uzbekistanin alue annettiin Chagataille. Hänen jälkeläisensä Timur Lenk perusti 1300-luvulla Keski-Aasian arolle suurvallan, jossa paimentolaisten tavat yhdistyivät heidän voitetuilta kansoilta omaksumiinsa islamin perinteisiin. Timur Lenkin (myös: Tamerlane) valtakunta ulottui Bagdadiin, Damaskokseen, Intiaan ja Länsi-Venäjälle saakka. Pääkaupungista Samarkandista rakennettiin ”maailman keskipistettä” ja ”paratiisin kynnystä” kutsumalla sinne kaikkialta Aasiasta taitavia käsityöläisiä pystyttämään koraanikouluja (madrasa) ja moskeijoita. Timur Lenk myös houkutteli tutkijoita, runoilijoita ja muita taiteilijoita hallitsijan siipien suojaan. Hänen jälkeläistensä eli timuridien aikana valtakunta jälleen pirstoutui osiin ja oli 1500-luvulle tultaessa jo käytännöllisesti katsoen kadonnut. Yhden prinsseistä, Baburin, onnistui paeta Intiaan, missä hänestä tuli mahtavien moguleiden kantaisä.
Uzbekkivallasta venäläiskomentoon – ja takaisin
Timuridit menettivät valta-asemansa turkinsukuisille uzbekeille, jotka olivat valloittaneet Keski-Aasian valtasuonten, Amu- ja Syr-darjan (kreikkalaisittain Oxus ja Jaxartes) välisen Transoxianan alueen. Uzbekkihallitsijat rakensivat Buharasta kukoistavan kulttuurin ja uskonnon keskuksen Samarkandin rinnalle.
Keskenään kiisteleviä uzbekkeja uhkasi kuitenkin Persian suurvalta lännessä ja 1800-luvun puolivälistä alkaen Pietari Suuren ja Katariina II:n Venäjä pohjoisessa. Venäjällä oli suuri halu päästä Mustallemerelle, koska Englanti laajensi pohjoiseen omaa Aasian imperiumiaan Intiasta käsin. Keski-Aasiassa kahden suuren edut törmäsivät. Puolin ja toisin alkoi hillitön alueiden valtaus, ”suuri peli” (The Great Game). Kaukasus osoittautui Venäjälle vaikeaksi palaksi, mutta Uralilta kaakkoon valloitukset onnistuivat. Hedelmälliset arot olivat omiaan puskemaan puuvillaa ja viljaa suuren isänmaan tarpeisiin, erityisesti kun Araljärvi jokineen oli oivallinen lähde keinokastelun järjestämiselle. Venäjän raunioille syntynyt Neuvostoliitto perusti Keski-Aasiaan Turkestanin neuvostotasavallan, joka 1920-luvulla jakautui viideksi erilliseksi tasavallaksi: Kazakstaniksi, Uzbekistaniksi, Turkmenistaniksi, Tadžikistaniksi ja Kirgisiaksi. Uzbekistan oli väkimäärältään Neuvostoliiton kolmanneksi suurin tasavalta heti Venäjän ja Ukrainan jälkeen. Neuvostovallan aikaan islaminuskoisilta asukkailta vietiin mahdollisuudet oman uskonnon harjoittamiseen, maatalouden ja karjanhoidon kollektivisointi astui voimaan ja kansallisilla kielillä asioiminen vaihtui venäjän käyttöön.
Perestroikasta alkanut myllerrys lakkautti Neuvostoliiton ja myös kaikki Keski-Aasian tasavallat itsenäistyivät, Uzbekistan vuonna 1991. Hyvään ”stanilaiseen” (nimitys tulee neljän keskiaasialaisen tasavallan nimen loppuosasta) tapaan uuden itsenäisen tasavallan johtoon valittiin entinen neuvostojohtaja, Uzbekistanissa Islam Karimov, joka menehtyi vuonna 2016. Karimovin seuraaja Shavkat Mirziyoyev oli vuosina 2003–2016 Karimovin lojaali pääministeri, mutta noustuaan presidentiksi hän onnistui siirtämään syrjään Karimovin ajan poliittisia vaikuttajia. Mirzijojev voitti myös lokakuussa 2021 pidetyt presidentinvaalit. Maan johto on muuttanut pikkuhiljaa maan ulko- ja talouspolitiikkaa avoimemmaksi, jotta maahan saataisiin investointeja. Myös Uzbekistanin valuutta sum vapautettiin sääntelystä vuonna 2019, Uzbekistanin 32 miljoonaa asukasta voivat ostaa ja myydä vapaasti maansa valuuttaa.
Puuvillaa, ikat-silkkiä ja patalakkeja
Itsenäistynyt Uzbekistan turvaa tänäänkin keinokasteluun ja puuvillaan. Maa on maailman viidenneksi suurin puuvillan tuottaja ja raaka-ainetta myös jalostetaan kotimaassa. Uzbekkien kirjailutaidot näkyvät neliskulmaisissa patalakeissa ja kodin taidokkaissa tekstiileissä, suzaneissa. Naiset pukeutuvat omassa maassa kasvavaan silkkiin: Keski-Aasian tyyli on nimeltään ”ikat”, jossa kirkkaat värit sekoittuvat liukuvassa sahanteräkuviossa. Maata viljellään muutenkin kuin tekstiiliteollisuuden tarpeisiin, vaikka Uzbekistanista kaksi kolmasosaa on viljelykelvotonta ja sen rajojen sisällä sijaitsee kaksi aavikkoa eli Karakum etelässä ja Kyzulkum pohjoisessa. Koillisessa ja kaakossa on korkeita vuoristoja. Hedelmällinen lössi kasvattaa viljan, riisin, hedelmät ja viiniköynnökset. Nautakarja ja karakull-lampaat ovat korvanneet Ferganan kallisarvoiset hevoset. Köyhän valtion maaperä on rikas, ja kaivostyö tuottaa muun muassa maakaasua, öljyä, ruskohiiltä ja kuparia. Uzbekistan on myös maailman suurimpia kullan tuottajia. Valtio on hakenut innokkaasti yhteistyökumppaneita, jotka rahoittaisivat raaka-aineiden jalostamisen kotimaassa.
Uzbekistan on uzbekkien maa. Heitä on väestöstä kolme neljäsosaa. Muita ryhmiä ovat kazakit, kirgiisit, tadžikit ja turkomaanit. Kaikkia yhdistää sunnalainen islam ja paimentolaismenneisyys. Venäläiset kutsuivat heitä kaikkia yhteisnimellä ”sartit”. Uzbekistanissa asuu myös venäläisiä, krimintataareja, valkovenäläisiä ja uiguureja. Araljärven eteläpuolella maan länsiosassa sijaitsee Karakalpakian autonominen alue, jonka yli miljoona asukasta puhuvat omaa karakalpakian kieltään.
Samarkand ja Buhara – missä kaipuun siniset kupolit siintävät ja rukouskutsut kaikuvat minareeteista
Monet meistä haaveilevat kaukaisista paikoista, joiden pelkät nimet jo sysäävät mielikuvituksen lentoon. Silkkitien karavaanien kauppapaikat Samarkand ja Buhara ovat sellaisia. Näemme sinikaakeliset kupolit, korkeat minareetit ja pihojen solisevat suihkulähteet mielessämme, ja kuulemme basaarin hälinän ylitse rukouskutsun kaikuvan tummenevaan iltaan. Ja kun vihdoin pääsemme näihin kaupunkeihin huomaamme, että se mistä haaveilimme, onkin täyttä totta.
Samarkand on juhlinut jo 2700-vuotissyntymäpäiväänsä. Arkeologien kaivaukset ovat osoittaneet, että sogdialaisten pääkaupunki Afrosiab sijaitsi täällä. Aleksanteri Suuren aikoina kukoistavaa kauppapaikkaa kutsuttiin Marakandaksi. Meidän tuntemamme sinikaakeleiden kaupunki on peräisin 1400–1600-luvuilta. Komein kokonaisuus on Registan-aukio ja sitä reunustavat kolme madrasaa. Timur Lenk perillisineen on haudattu Gur Emirin mausoleumiin. Shah-i-Zindan hautausmaa on viimeinen leposija komeissa mausoleumeissa lepääville timurideille sekä neuvosto- ja itsenäisyyden aikana haudatuille. Timurin pojanpoika Ulug Beg tuli tunnetuksi omana aikanaan merkittävänä tähtitieteilijänä ja matemaatikkona. Hänen kuuluisasta observatoriostaan on vielä osia jäljellä. Suurelle rakkaudelle on maailman historiassa pystytetty monia muistomerkkejä. Samarkandissa turkoosikupolinen, Keski-Aasian kauneimmaksi mainittu Bibi Khanumin moskeija on yksi näistä.
Nuorempi Buhara on sekin ennättänyt täyttää jo 2500 vuotta. Kaupungin sydän on 1500-luvulla rakennettu linnoitus (Ark), jossa emiiri perheineen ja vartijoineen asui. Buharan tunnukseksi on tullut 1100-luvulla pystytetty Kalonin minareetti. Sen huipulta huudeltiin rukouskutsuja mutta myös pidettiin silmällä vihollisten lähestymistä. ”Kuoleman tornin” nimen se sai, kun suurrikolliset pantiin rangaistukseksi kierimään alas kaikki 105 porrasta. Kaupungin kukoistuksen aikoihin 1500-luvulla Buharassa tiedettiin olleen 150 madrasaa ja 200 moskeijaa ja keidaskaupungin väkiluku oli suurempi kuin neuvosto-Buharan koskaan. Säilyneet koulut ja pyhäköt ovat edelleen kaupungin keskeisintä katseltavaa.
Silkkitien kauppakeidas Khiva Turkmenistanin rajalla on myös säilynyt keskiaikaisessa asussa, jopa paremmin kuin edellä mainitut kaksi muuta. Khivasta silkkikaravaanit lähtivät ensin kohti nykyisessä Turkmenistanissa sijaitsevaa Merviä ja sieltä edelleen Välimeren suuntaan.
Uzbekistanin nykyinen pääkaupunki Tashkent on verrattain nuori. Sen loiston päivät alkoivat vasta venäläisten tullessa. Vehreät puistokadut ja monumentaaliset kulttuuri- ja hallintorakennukset ovat peräisin 150 viime vuoden ajalta. Suuri maanjäristys vaurioitti Tashkentia pahoin vuonna 1966. Matkailijat viihtyvät kesäaikaan ulkoilmakahviloissa ja varjoisissa puistoissa. Heidät löytää myös Chagatain kauppahallista paikallisia herkkuja maistelemasta. Kannattaa kokeilla ainakin riisistä, lihasta ja rusinoista valmistettua kansallisruokaa plovia, ja auringonkukan muotoista vaaleaa leipää sekä keitaiden kuumuudessa kypsyneitä meloneja, aprikooseja, persikoita tai viikunoita. Ruokahetken kruunaa chai – tietysti halvan kanssa nautittuna.
