Yleistä Marokosta
Marokon luonnosta löytyyt värikkäät ja häkellyttävät vastakohdat. Afrikan luoteista kolkkaa huuhtovat Atlantin ja Välimeren aallot, Atlas-vuoriston jopa 4000 metriin kohoavat lumiset huiput ja vuorten väleissä vehreät taatelipalmulaaksot lännessä vaihtuvat itään mentäessä muinaisten karavaanien karuiksi ja hiekkaisiksi vaellusreiteiksi. Niiden varsilla paikallisten berberien savesta rakennetut linnoitukset, kasbahit, kertovat maan menneisyydestä kukoistavana pohjoisafrikkalaisena kauppavaltiona. Berberit ovat edelleenkin merkittävä vähemmistö maailman neljänneksi suurimmassa arabimaassa. He puhuvat omaa kieltään, tamazightia. Myös pitkä ajanjakso sekä Ranskan että Espanjan siirtomaiksi jaettuna on jättänyt Marokon perinnöksi kummankin emämaan kielen. Uskonnoltaan marokkolaiset ovat sunnimuslimeja, joille on tärkeää vierailla pyhien miesten, marabutien, haudoilla.
Marokosta löytyy monta maailmaa ja maisemaa
Suurin osa maan kansalaisista saa toimeentulonsa maataloudesta, mutta nykyisen hallitsijan kuningas Muhammad VI:n hallituskaudella panostusta teollisuuteen ja turismiin on lisätty merkittävästi. Marokko vie ulkomaille tekstiileitä, nahkatuotteita, kalaa ja sitrushedelmiä. Lääketeollisuutta varten kasvatetaan kannabista ja Atlas-vuoriston laaksoista saadaan maailman kallisarvoisinta maustetta, sahramia. Vain Marokossa kasvavan arganpuun pähkinöistä saadaan maailman kallisarvoisinta öljyä, jota käytetään lähinnä kosmetiikkateollisuudessa.
Keisarillisia ja kuninkaallisia kaupunkeja – Volubilis, Fès ja Marrakech
Marokko on houkutellut monia vieraita vallanpitäjiä. Antiikin roomalaiset jättivät tänne pysyvän muistomerkkinsä koristellessaan varuskuntakaupunkinsa Volubiliksen yksityistalot ja kylpylät kauniilla mosaiikeilla, jotka edelleen ovat uskomattoman hyvässä kunnossa. Keskiajan mahtavien muslimidynastioiden, almoravidien ja almohadien, valta ulottui kauas Euroopan puolelle saakka. Vaihtuvat vallanpitäjät halusivat olla myös suuria rakentajia ja niinpä Marokossa matkustavalla onkin ainutlaatuinen tilaisuus vierailla peräti neljässä kuninkaallisessa kaupungissa.
Oliivi- ja viiniseuduistaan tunnettu Meknès henkii hienostunutta rauhaa lukuisine vanhoine kaupunginportteineen ja madrasoineen. Pelkkä Fèsin ja Marrakechin nimien mainitseminen saa eksoottiset mielikuvat liikkeelle. 700-luvulla perustettu Fès on edelleen niin hartaan uskonnonharjoituksen ja -opetuksen kuin perinteisen käsityönkin keskus. Sen medinan kapeilla kujilla – missä hupullisiin djellaba-viittoihin pukeutuneet paikalliset sukkuloivat sulassa mutta varsin tiiviissä sovussa matkailijoiden ja tavaraa kuskaavien aasien joukossa – parkitaan ja työstetään nahkaa, kalkutellaan siroja metalliesineitä, värjätään lankoja ja kankaita, punotaan koreja, paistetaan leipää ja pistäydytään moskeijassa tai kahvilassa, mutta ennen muuta tingitään ja käydään kauppaa.
Marrakechin keskipiste, Djemaa el Fna eli Taikureiden tori, lienee lajissaan maailman tunnetuin
Menneiden aikojen karavaanien kauppamiehet, viime vuosikymmeninä Marrakechista kodin löytäneet eurooppalaiset ja amerikkalaiset taiteilijat kuin myös meidän päiviemme matkailijat ovat pysähtyneet tänne samasta syystä: katselemaan ja ihastelemaan illan valojen syttyessä käärmeenlumoajia, apinoiden kouluttajia, akrobaatteja, musisoijia, tarinankertojia ja kansanparantajia ja maistelemaan paikallisia herkkuja pienistä ruokakojuista.
Nykyinen pääkaupunki Rabat on kuningaskunnan vilkas ja tyylikäs hallintokeskus. Sen vanhankaupungin maurilainen arkkitehtuuri yhdistyneenä viime vuosisadan alun ranskalaiseen kaupunkirakentamiseen tekee Rabatista viehättävän vierailukohteen. Rabat toimi myös Ranskan Marokon pääkaupunkina, kun Afrikan siirtomaa-alueiden jaoissa maa pilkottiin Ranskan ja Espanjan kesken sata vuotta sitten. Vasta vuonna 1956 puoliskot yhdistettiin Marokon kuningaskunnaksi ja kansainvälistä vyöhykettä ollut Tangerin kaupunki liitettiin siihen. Tuoreempaa historiaa ovat 1970-luvulta lähtien taistelut Länsi-Saharan alueesta sen itsenäisyyttä vaativan Polisario-liikkeen kanssa. Lopullista sopua aluekiistaan ei ole syntynyt YK:n sovittelusta huolimatta.
Marokon moderni kauppa- ja satamakaupunki Casablanca sai sekin todistaa eurooppalaisten vallanpitäjien komentoa, ensin espanjalaisten ja sittemmin ranskalaisten. Elokuvan ja romantiikan ystäville Casablanca on kuitenkin aina ja ikuisesti toisen maailmansodan aikainen Rickin kahvila ja sen unohtumattomat rakastavaiset, Ingrid Bergman ja Humphrey Bogart, sekä valkokankaan kenties kuuluisin repliikki:
”Play it again, Sam!”.
