Yleistä Senegalista
Senegal on Afrikan läntisin valtio, rajanaapureinaan Gambia, Guinea-Bissau, Guinea, Mali ja Mauritania. Senegalin sisällä sijaitseva Gambia ja Gambia-joki jakaa Senegalin kahtia niin maantieteellisesti kuin kultturisestikin. Senegal on suurimmaksi osaksi jokien halkomaa savannia mutta varsinkin maan pohjoisosassa on kuiviakin alueita. Eteläisin rannikko on soista mangrovepensaikkoa, ja maan lounaisosaa peittää trooppinen metsä. Senegalin pääelinkeinot ovat maatalous ja kalastus. Vientituotteista merkittävimmät ovat maapähkinä, erilaiset kalatuotteet ja äyriäiset sekä puuvilla ja fosfaatti. Kotimarkkinoille kasvatetaan maissia, hirssiä ja riisiä sekä durraa. Senegalin upeat hiekkarannat houkuttelevat matkailijoita ja matkailu onkin maan toiseksi suurin työllistäjä.
Gambiajoen varrella sijaitsevassa Niokolo-Koban kansallispuistossa elää leijonia, norsuja, virtahepoja, puhveleita, simpansseja ja pienempiä apinalajeja. Senegalin rannikolla ja jokisuistoissa talvehtii paljon eurooppalaisia, myös suomessa kesäisin tavattavia lintulajeja. Maan koillisosassa Ferlon suojelupuiston pensassavanneilla on mahdollista nähdä mm. antilooppeja, gaselleja, strutseja sekä hyeenoja.
Senegalin ilmasto on trooppinen, kuivimmilla alueilla aavikko- ja aroilmastoa. Eteläisten alueiden lämpötilat rannikolla ovat ympäri vuoden noin 15-25 °C kun taas sisämaan savannilla ja aavikolla lämpötilat voivat usein nousta yli + 30 °C. Kuiva kausi marras-toukokuussa on paras aika matkustaa Senegaliin.
Suurin etninen ryhmä Senegalissa ovat wolofit, joita on noin 40 % väestöstä. Vaikka maan virallinen kieli onkin ranska, puhutaan myös wolofia yleisesti, lisäksi puhuttuja vähemmistökieliä on yli 30. Wolofi-heimon keskuudessa on vallinnut ankara hierarkkinen, suorastaan kastijärjestelmän kaltainen käytäntö, joka viime vuosina on kuitenkin jonkin verran lieventynyt. Wolofeilla sukupuolten välinen työnjako on järjestynyt afrikkalaisittain poikkeuksellisella tavalla: miehet tekevät peltotyöt ja naiset pysyttelevät kotoisissa askareissa. Peulit eli fulanit sekä tukulorit ovat karjankasvattajia. Kaikki mainitut ryhmät ovat islaminuskoisia, koko väestöstä yli 90%.
Marabuteilla, veljeskuntiin kuuluvilla pyhillä miehillä, on paljon päätösvaltaa niin uskonnollisessa kuin valtiollisessakin elämässä. Tähän Marokosta tuhat vuotta sitten tulleeseen mystiseen islamin muotoon on Senegalissa sekoittunut rituaaleja myös luonnonuskonnoista, joiden rooli ihmisten elämässä on edelleen vahva. Esimerkiksi Pangal-seremoniassa saadaan yhteys kuolleiden esi-isien henkiin. Senegalin kristittyjä edustavat Senghorin heimo sererit ja etelän diolat. Maassa asuu myös libanonilaisia, eurooppalaisia ja maureja eli Mauritaniasta muuttaneiden jälkeläisiä.
Moderni pääkaupunki Dakar, ranskalainen Saint-Louis, orjakaupunki Gorée
Miljoonakaupunki Dakar syntyi satamakaupungiksi 1800-luvun puolivälissä korvaamaan Goréen saaren satamaa, joka orja- ja tavaramäärien kasvaessa oli osoittautunut aivan liian pieneksi. Parin kilometrin päässä Dakarista sijaitsevalle Unescon maailmanperintökohteeksi nimetylle Goréelle pääsee mukavasti lautalla. Saaren orjamuseosta on tullut 300 vuotta jatkuneen afrikkalaisten riiston symboli ja tavattoman suosittu matkailukohde. Itse Dakar on mielenkiintoinen sekoitus toisaalta vanhempaa ranskalaista arkkitehtuuria katedraaleineen, presidentin palatseineen, kaupungintaloineen ja Itsenäisyyden aukion hallintorakennuksineen, toisaalta modernia suunnittelua konferenssikeskuksineen ja suurine moskeijoineen. Suurilta Sandangan ja Tilénen markkinatoreilta voi löytää melkein mitä vain parantavista yrteistä bou-bou’hin. Dakarin mukaan sai nimensä vuonna 1978 aloitettu rallikilpailu, joka starttasi joulupäivänä Pariisista ja päättyy ankaran ajon jälkeen Dakariin, Senegaliin. Nykyisin kyseinen ralli ajetaan Saudi-Arabiassa. Dakar on tullut tunnetuksi myös afrikkalaisen musiikin omaperäisenä pääkaupunkina. Ikivanhaan griot-tarinankertojaperinteeseen on liitetty modernia musiikkiainesta, johon on liitetty kiinnostavasti traditionaalisia soittimia, esimerkiksi 21-kielinen harppuluuttu kora, puinen balafon-ksylofoni ja xalam-banjo. Suomalainen muusikko Hasse Walli on tehnyt 80-luvulta alkaen yhteistyötä monien senegalilaisten muusikkojen kanssa.
Pohjoisen Senegalin tärkein kaupunki on siirtomaatyylinen Saint-Louis, ranskalaisten ensimmäinen tukikohta Atlantin rannikolla. Satamakaupunki syntyi ensin kahdelle saarelle, mutta kun kauppa mantereen suuntaan lisääntyi, rakennettiin silta yhdistämään saaria ja Sor’iksi kutsuttua aluetta. Saint-Lousissa ovat ehkä Afrikan hienoimmat 1700-luvun kaupunkitalot viileine sisäpihoineen ja puisine parvekkeineen. Senegaljoki tarjoaa mahdollisuuksia lintujen tarkkailuun: maailman merkittävimpiin kuuluva Djoudj’n lintupuisto sijaitsee lähettyvillä. Langue de Barbarie’n rannikko on merikilpikonnien suojelualuetta.
Senegal on suurten kuningaskuntien perillinen
Atlantin rannikolla on käyty kansainvälistä kauppaa jo ajanlaskumme alkuaikoina, ja jo kreikkalaiset historioitsijat kertovat Senegalin taitavista raudan käsittelijöistä. Suola, kulta ja norsunluu kulkivat berberikauppiaiden matkassa Saharan poikki mantereen yli Punaisellemerelle ja pohjoiseen Välimerelle. Läntisen Afrikan alueen hallitsijaa, Ghanan kuningasta, pidettiin suorastaan maailman rikkaimpana miehenä. Ghanan jälkeen nousi vielä kaksi suurta imperiumia, Mali ja Songhai, joiden osia nykyinen Senegal ja Gambia olivat. Tuhat vuotta sitten islam juurtui tukevasti Länsi-Afrikkaan.
Portugalilaiset tulivat Atlantin myrskyisille rannoille 1440-luvulla sen jälkeen, kun suuri Songhai jo oli pirstoutunut pieniksi kuningaskunniksi. Goréen orjasatama on portugalilaisten perustama. Kasvava ja tuottoisa orjakauppa toi portugalilaisten kilpailijoiksi hollantilaiset, italialaiset, britit ja viimein ranskalaiset, jotka lopulta veivät voiton keskinäisissä mittelöissä. Ranskalaiset tyytyivät pitkään pitämään hallussaan vain kapeaa rannikkoa, johon he perustivat Saint-Louisin tukikohdan. Vasta 1800-luvun puolessavälissä koko Senegalista tuli Ranskan siirtomaa, kun sisämaassa riehunut wolofien kapina saatiin tukahdutetuksi. Rannikollakin törmättiin vaikeuksiin: hollantilaiset olivat myyneet briteille oikeuden Gambiajokeen. Tätä purjehduskelpoista jokea pidettiin niin tärkeänä, etteivät englantilaiset suostuneet vaihtamaan sitä ranskalaisten ehdottamaan Norsunluurannikkoon, vaan perustivat oman Gambian kruununsiirtomaansa, joka jakoi Senegalin alueen kahtia.
Malin ja Senegalin muodostama Malin liittovaltio sai itsenäisyyden vuonna 1960, mutta maiden välinen yhteistyö ei kestänyt kahta kuukauttakaan, kun ne jo jatkoivat erillisinä tasavaltoina. Senegalin ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Léopold Sédar Senghor, joka oli sosialisti, katolisen kirkon ja Sorbonnen yliopiston kasvatti, runoilija ja eurooppalaisafrikkalaisen yhteistyön kannattaja. Vetäydyttyään politiikasta Senghorista tuli Ranskan Akatemian ensimmäinen musta jäsen vuonna 1984. Maaliskuussa 2024 pidetyt presidentin vaalit voitti 44-vuotias Bassirou Diomaye Faye.
