Ensimmäinen Julin Etelämantereella – vihdoinkin

Olympian pitkäaikaisella hallituksen puheenjohtajalla Matti Julinilla on hallussaan esine, jonka tuomista Suomeen ei nykypäivänä katsottaisi hyvällä. Tilanne oli toinen 1970-luvulla, jolloin Olympia alkoi viedä arktisista alueista kiinnostuneita retkeilijöitä Etelämantereelle. Ensimmäisellä matkalla mukana ollut Olympian vakioasiakas nappasi Antarktikselta mukaansa kiven, jonka antoi muistoksi Olympian perustajalle Eero Julinille. Sittemmin Matti peri kiven isältään.

“Vuosikymmenien aikana olen miettinyt, että toivottavasti jonakin päivänä joku Julinkin pääsee Etelämantereelle. Eero ei siellä koskaan käynyt, joten me olimme poikani Jaakon kanssa ensimmäiset”, Matti kertoo.

Miksi halusit matkustaa Etelämantereelle?

“Matka Etelämantereelle oli monivuotinen haaveeni, jonka toteuttaminen tuli viimein mahdolliseksi tammikuussa 2019. Arktiset alueet ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Olemme Jaakon kanssa olleet Alaskassa ja Huippuvuorilla, ja minä Grönlannissakin useita kertoja. Etelämantereen suhteen olin tähän asti ollut pelkästään luetun tiedon varassa, joten odotin todella paljon näkeväni alueen omin silmin."

Minkälaisia ennakkovalmisteluja Etelämantereelle lähteminen vaati?

"Huippuvuorilta opin, että laivan kannelta käsin matkan kokee parhaiten. Varustus pitää siis olla sellainen, että kannella pystyy olemaan. Tällä kertaa varustusta tuli tosin hankittua melkein liiankin kanssa. Risteily ajoittui tammi-helmikuun vaihteeseen, jolloin Etelämantereella eletään loppukesää. Koska tuuletkin olivat suotuisia, ilma osoittautui yllättävän lämpimäksi."

Yhdeksän hengen ryhmänne lähti Helsingistä matkaan 23. tammikuuta. Ensimmäinen kohteenne oli Buenos Aires. Minkälaisen vaikutuksen Argentiinan pääkaupunki sinuun teki?

"Mielestäni Buenos Aires oli erittäin hyvä välietappi, jossa oli hyvä totutella aikaeroon ja orientoitua edessä olevaan jännittävään merimatkaan. Aivan hotellimme lähettyvillä oli valtavan hieno Recoletan hautausmaa. Hautausmaalla on isoja mausoleumeja, joihin on haudattuna kokonaisia sukuja. Myös Eva Perónin maalliset jäännökset on aikoinaan siirretty Recoletaan.

Buenos Airesista teimme retken Tigren pikkukaupunkiin, jossa kasvoi viehättäviä mangrovemetsiä. Metsiä halkoivat kapeat kanaalit ja pääsimme ihastemaan kanaalien varsille rakennettuja huviloita mahonkisista vesibusseista käsin.

On hyvin ainutlaatuista, että kansallispuistoon pääsee kävellen suurkaupungin keskustasta. Buenos Airesissa tämä on mahdollista, sillä aivan kaupungin keskustan kupeessa sijaitsee Costanera Surin kansallispuisto. Vain hetki ennen Olympian ryhmän saapumista myrsky oli tehnyt tuhojaan puistossa, ja tästä syystä se oli suljettu yleisöltä. Pääsimme kuitenkin kuvaamaan kansallispuistoa sen reunamilta ja ihastelemaan puiston värikkäitä lintualueita.“

Buenos Airesista matka jatkui Argentiinan Tulimaassa sijaitsevaan Ushuaian kaupunkiin, josta laivamatkanne oli määrä alkaa. Minkälainen paikka oli Ushuaia, ja minkälainen laiva teitä siellä odotti?

“Ushuaian kaupunki on hyvin pieni ja luonnoltaan puoliarktinen. Ushuaista lähtevät alukset ovat pääosin pienehköjä tutkimusaluksia. Kohtasimme satama-alueella uros- ja naaraspuolisia merikarhuja, eli maailmanympäripurjehtijoita, joidenka ahavoituneista ihoista näki, että matkaa oli taitettu kauan. Nämä merikarhut olivat erittäin hyvällä huumorintajulla varustettuja.

Astuimme laivaan maanantaina 28. tammikuuta. Kymmenen päivän meriseikkailun ajan kotinamme toimi jäävahvisteinen laiva nimeltä m/v Plancius. Pienehköön tutkimusalukseen nousi 113 matkustajaa ja noin viidenkymmenen hengen miehistö.

Asetuimme asumaan pieniin, mutta toimiviin hytteihin, joihin oli mahdutettu kaksi erillistäsänkyä sekä pieni wc- ja suihkutila. Laivan yleisinä tiloina toimivat ruokasali, baari, pieni kirjasto ja lääkäriasema. Aina halutessaan matkustajien oli mahdollista vierailla myös komentosillalla. Matkustajat koostuivat pääosin ryhmistä ja ryhmien omista matkanjohtajista, mutta mukana oli myös muutama omatoimimatkaaja. Meidän ryhmäämme johti arktisten kohteiden tuntija Raffaello “Raffa” Tesi. Englannista, Ranskasta ja Etelä-Amerikan maista tulevien oppaiden tehtävänä oli toimia kumiveneiden kuljettajina, mutta koska he olivat koulutukseltaan esimerkiksi biologeja, geologeja, jäätutkijoita ja ornitologeja, saimme myös nauttia jokapäiväisistä, asiantuntevista luennoista. Luennoilta saimme erittäin hyvää taustatietoa siitä, mitä tulemme seuraavina päivinä kokemaan, ja mitä ulapalla on mahdollista nähdä. Oppaiden jäätikkötietämyksen ansiosta ryhmällä oli varsin hyvä näkemys Etelämantereesta jo ennen perille saapumista.”

Drakensalmen ylitys kesti kaksi päivää. Miten merimatkanne sujui?

“Meriolosuhteet olivat miltei poikkeuksellisen hyvät. Kapteeni oli ensimmäisenä aamuna suorastaan hämmentynyt, kun kaikki paitsi yksi matkustaja saapuivat aamiaispöytään. Kovemman merenkäynnin aikaan aamupalalta saattoi kuulemma puuttua kolmannes matkustajista. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä leppoisa merimatka antoi lisää voimaa ja puhtia. Näimme valtavasti eläimiä. Matkaa ei ollut taitettu kauankaan, kun kapteeni ilmoitti, että nytkannattaa tulla kannelle. Laiva hidasti vauhtia, ja saimme seurata kuinka valaat tekivät yhteistyötä ajamalla kalaparvia sumppuun. Tämän jälkeen valaat syöksyivät kita ammollaan syvyyksistä syömään saalistaan. Näky oli vaikuttava ja sai miettimään, miten älykkäitä eläimet voivatkaan olla.”

Kuinka laivan ruokailut oli järjestetty?

“Aamiainen haettiin noutopöydästä, mutta muuten ruoka tarjoiltiin pöytiin alkuruoista lähtien. Tyynelläkin kelillä laiva keinui jonkin verran, ja osaavat tarjoilijat kävelivät käytävillä näppärämmin kuin matkustajat. Ruoka oli maittavaa ja palvelu nopeaa. Ravintolassa oli pieni baari, josta saattoi ostaa oluen tai lasin viiniä, mutta itse ruokailun yhteydessä alkoholia ei juurikaan tarjoiltu. Tähän syynä oli se, että useimmiten ruokailun jälkeen alkoi esitelmä, tai sitten ihmiset halusivat heti ruokailtuaan pongahtaa kannelle katsomaan, mitä ulkona tapahtuu.”

Ensimmäinen rantautuminen tehtiin Cuvervillen saarelle. Minkälainen kokemus se oli?

“Odotimme malttamattomina tietoa siitä, pääsemmekö rantautumaan. Jännitys senkun kasvoi jäävuorten siintäessä edessämme. Meillä oli hyvä onni, sillä kapteeni ilmoitti olosuhteiden olevan niin suotuisat, että tulemme todennäköisesti pääsemään perille useisiin paikkoihin. Tietenkin sillä varauksella, että jäät saattavat lähteä liikkeelle.

Saaren frakkipukuiset asukkaat olivat välittömästi meitä vastassa, ja käyttäytyivät hämmästyttävän pelottomasti ihmisten suhteen. Kun pingviiniletka kulki, ihmiset odottivat kiltisti. Säännöt ovat selkeät, pingviineillä on aina etuajo-oikeus. Heidän määrätietoista taaperrustaan oli varsin mukava seurata.”

Mikä oli mielestäsi matkan parasta antia?

“Pienen aluksen etuja on muun muassa se, että matkustajat saadaan helposti maihin ja takaisin näppärillä kumiveneillä. M/V Planciuksella kumiveneitä oli kymmenen. Joka päivä oppaat navigoivat ammattitaitoisesti matkustajia uusia saaria ja erilaisia pingviini- ja hyljelajeja ihmettelemään. Vaihtelevan eläimistön ja upeiden arktisten näkymien lisäksi minuun teki vaikutuksen Port Lockroyn saarella sijaitseva maailman eteläisin postitoimisto. Paikan pomona toimi nuori ja tomera nainen Suomen Lapista. Olin kuullut etukäteen tästä suomaispomosta, ja veinkin hänelle tuliaisiksi pullollisen salmiakkijuomaa. Hän oli hyvin otettu ja lupasi, että asemalla pidetään illalla pienet suomalaisjuhlat.

Port Lockroylla paikkansa etukäteen varanneille matkustajille tarjoutui mahdollisuus yöpyä saarella teltassa tai taivasalla. Extreme-leiriytymistä pääsi kokeilemaan kahdeksan suomalaista, ja jokainen heistä halusi yöpyä taivasalla. Poikani Jaakko oli mukana tässä porukassa. Yöpyjät kaivoivat itselleen pienen kuopan, joka vuorattiin makuualustoilla. Ylle aseteltiin suojakangas siltä varalta, että yön aikana sataa lunta tai vettä. Yö oli ollut upea, monet eivät olleet malttaneet nukkua lainkaan. Me, jotka olimme laivalla, katselimme hieman haikeina saarelle leiriytyvien matkakavereittemme perään, ja aamulla kuuntelimme heidän kertomuksiaan suurella mielenkiinnolla.

Niin ikään mieleenpainuva retkikohde oli Brownin tutkimusasema Paradice Baylla. Asemaa pyöritti argentiinalainen nainen, joka työskenteli asemalla nelisen kuukautta kerrallaan. Nainen toimi kenttä- ja tutkimustyöntekijänä suorittaen erilaisia mittauksia. Hänellä oli takanaan kaksi yksinäistä kuukautta, ja lievän höperöitymisen pystyi kyllä havaitsemaan. Kaasuliesi oli jäänyt päälle ja kun otin kantaa sen sammuttamiseen, nainen totesi, että ei tarvitse, hänellä on kymmenittäin kaasusäiliöitä jäljelle. Ehkä hän piti kaasuliettä päällä tunnelman vuoksi, liekki paloi kuin merimiehen muistomerkillä konsanaan. Naisella oli sellainen sopimus risteilyfirman kanssa, että aina kun alus rantautuu, hän pääsee laivalle peseytymään. Vaihtokauppa vaikutti toimivalta.”

Kuinka paljon matkan aikana liikuttiin?

“Voidaan todellakin puhua aktiivilomasta, sillä liikuttua tuli aivan eri tavalla kuin normaalilla risteilyllä. Osassa paikoista käveltiin, osassa mentiin lumikengillä. Reissu ei vaadi kiipeilykokemusta, normaalia kävelykuntoa kylläkin. Parasta etukäteisharjoittelua on tehdä kunnon kävelylenkkejä ennen matkaa. Täytyy myös jaksaa seistä, sillä aika harvoissa paikoissa pääsee istahtamaan. Joka paikassa kun on lähinnä lunta, jäätä ja pingviinien tahrimia kiviä. Osa matkustajista oli tuonut mukanaan kävelysauvoja, jotka toisinaan toimivat, mutta lumisimmissa maastoissa eivät. Kenkinä meillä oli kevyet vaelluskengät. Mitään erityiskenkiä ei tarvitse, mutta välillä lumessa ollaan sen verran syvällä, että jonkinlainen suojaus olisi hyvä olla.”

Näkyikö alueella muita seikkailijoita?

“Näimme purjehtijoita, jotka olivat päättäneet päästä rantautumaan Etelämantereelle. Purjeveneiden sinnikäs taivallus läpi osittain sulaneiden ahtojääkenttien oli aikamoisen työlästä. Kumiveneillä rantautuminenkin oli jännää, sillä jäätä todella oli joka paikassa ja lauttojen kiertäminen edellytti kuljettajilta hyviä navigointitaitoja. Aina välillä jäälautta pääsi veneemme alle ja kulkumme hidastui. Mitään vaaratilanteita ei kuitenkaan syntynyt.”

Kun ryhmä oli nauttinut Antarktiksen maisemista viisi päivää, laivan keula oli käännettävä takaisin kohti Tulimaata. Kuinka kotimatkanne sujui?

“Paluumatkalla meri vihjaili voimistaan menomatkaa enemmän. Laiva keinui ja tavarat ruokasalissa lentelivät, mutta matkalaiset olivat jo tottuneempia merellä olemiseen, eikä merenkäynti näin ollen aiheuttanut heille suurempaa pahoinvointia. Ulkona oli suorastaan hieno olla, kun tyrskyt roiskahtivat vähän myös kannen puolelle. Moni matkustaja koki alueen niin kiehtovaksi, että olisi mielellään jäänyt arktisiin maisemiin katselemaan talven tuloa. Muutamat jopa pohtivat mahdollisuutta anoa työpaikkaa alueelta.”

Täyttikö matka maailmaa laajasti kolunneen konkarin odotukset?

“Ehdottomasti. Matka oli upea seikkailu- ja opintomatka. Tämän tyyppisellä matkalla yksi matkustaa ja vähintään sata kuulee matkasta jälkeenpäin.

Matkasta jäi äärettömän hyviä muistoja. Oma matkaseurueemme oli pieni ja tuli tutuksi. Yhteisten retkeilyjen ja ruokailujen ansiosta ehti tutustua hyvin myös muihin matkustajiin. Matka oli siis varsin mukava myös sosiaaliselta kannalta.

Mielestäni matkan jakaminen kolmeen osaan eli Buenos Airesiin, Ushuaiaan ja “pääasiaan”, eli risteilyyn, oli hieno ja toimiva kokonaisuus. Jokaiseen kohteeseen jäi riittävästi aikaa.

Myös ajankohta oli oiva, sillä Etelämantereen loppukesä mahdollistaa rantautumiset parhaiten.”

Mitkä olivat kahdeksantoista päivää kestäneen matkanne kohokohdat?

“Monien mielestä matkan parasta antia olivat erityisesti pingviinit ja hylkeet. Omaan listaanilisään myös tutkimusasemat ja näkymät ylipäätään. Monta kertaa katselin kannella, että kohtahan sitä ollaankin jo perillä, mutta sitten saattoikin mennä vielä tunti, ennen kuin olimme edes lähellä. Jäävuoret ovat niin massiivisia, että niiden synnyttämä syvyysvaikutelma saa aikaan pienen harhan. Näimme myös risteilyaluksen, joka Jätkäsaaren satamassa näyttäisi kerrostalolta, mutta joka jäävuoriin verrattuna näytti hyvin pieneltä.

Matka oli upea seikkailu, toki siinä mielessä “kevytseikkailu”, että turvallisuus oli hyvin hoidettu ja päivittäiset retket olivat sellaisia, että jos voimat olisivat loppuneet, olisi aina päässyt kääntymään takaisin. Varsinaisesta fyysisestä seikkailusta ei siis voi puhua, mutta kokemusseikkailusta sitäkin enemmän. Loistavat sääolosuhteet olivat tietenkin hyvä asia, mutta pakko myöntää, että jäin kaipaamaan vähän karumpiakin oloja. Mutta vain vähän karumpia!

Olen tyytyväinen, että sain toteutetuksi yhden elämäni suurimmista haaveista. Koska kyseessä oli luontomatka, sekä minusta että Jaakosta tuntui luontevalta tehdä matkan osalta hiilikompensaatio. Teimme kompensaation YK:n laskurin avulla, ja halusimme suunnata sen Etelä-Amerikan puuistutukseen ja maatalouteen.”