Lähde joulumatkalle Hollantiin ja vietä hieman erilainen joulu. Tutustut hollantilaiseen joulunviettoon, kauniisti jouluvaloin koristeltuihin kaupunkeihin ja nautit hyvätasoisen hotellin palvelusta.
Neljän päivän joulumatka Hollantiin
Joulumatkalla majoitumme koko ajan Haagissa, historiallisessa hotellissa Pohjanmeren rannalla. Jouluaatto on Hollannissa lähes normaali arkipäivä joten ehdimme tutustumaan Delftin siniseen keramiikkaan tunnelmallisessa kanavakaupungissa sekä juustoistaan tunnettuun Goudaan.
Joulupäivänä voit nauttia hotellin kylpyläosaston palveluista, tehdä kävelyretkiä rannalla tai tutustua Haagin kaupunkiin omatoimisesti
Joulupäivän iltana kokoonnumme joulupäivälliselle, jolla nautimme paikallisista herkuista. Viimeisenä matkapäivänä ehdimme tehdä vielä kaupunkikierroksen ja kanavaristeilyn Amsterdamissa.
Matkaan sisältyy puolihoito (tulopäivänä päivällinen). Hotellin spa-palvelut ovat lisämaksullisia, spa on auki myös joulupäivänä.
Matkamme sisältää enemmän
Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneessa, puolihoito, ohjelman mukaiset kuljetukset ja retket pääsymaksuineen sekä paljon muuta. Matkalla suomalainen matkanjohtajamme. Lisämaksu 1h huoneesta alk. 285 €.
Tiesitkö, että Hollannissa on mahdollista juhlia kaksikin kertaa joulukuussa?
Pyhään Nikolaukseen liittyvä Sinterklaas-päivä 5.12. kokoaa perheenjäsenet yhteen eivätkä kaikki juhli enää varsinaista joulua. Toisissa perheissä vietetään sekä Sinterklaas-päivää että varsinaista joulua joulupäivänä. Molemmat juhlat ovat samantyyliset ja lahjoja tuova henkilö on perinteisen joulupukin näköinen valkopartainen vanha mies.
Jouluaatto on Hollannissa lähes normaali arkipäivä, joulu juhlitaan joulupäivänä, kuten suurimmassa osassa Eurooppaa. Toisin kuin Suomessa, ei Hollannissa kuitenkaan tunneta tyypillisiä jouluruokia. Joulupäivänä kuitenkin on tarjolla hieman juhlavampi kattaus perheen lempiruokia.
Tapaninpäivä, Tweede Kerstdag, on jo vilkkaampi päivä, sillä useat liikkeet ovat silloin jo auki.
Matkaohjelma
A= Aamiainen, L=Lounas, P=Päivällinen, IP=Iltapala
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.
1.päivä, 23.12.2023 lauantai Lähtö Helsingistä Finnairin suoralla lennolla Amsterdamiin klo 16.20. Kentältä jatkamme bussilla noin tunnin matkan Haagiin, jossa majoitumme kolmeksi yöksi Scheveningenin kaupunginosan sydämessä sijaitsevaan palatsimaiseen Grand Hotel Amrath Kurhaus-hotelliin (★★★★★). Hotellin kylpylä-osastolta voit varata erilaisia hoitoja (mm. hierontaa, manikyyriä, rentoutumista turkkilaisessa höyrysaunassa) ja siellä on myös suomalainen sauna. Hotellissa on myös kuntosali. Päivällisen nautimme Amrath Kurhaus-hotellin ravintolassa, josta avautuvat näköalat Pohjanmerelle. (P)
2.päivä, 24.12.2023 sunnuntai (jouluaatto) Koska jouluaatto on Hollannissa lähes normaali arkipäivä, suuntaamme aamiaisen jälkeen tutustumaan kahteen mielenkiintoiseen kohteeseen.
Ensimmäisenä pysähdymme Delftin kaupungissa. Kaupunki on kuulu käsinmaalatusta Delftin sinisestä keramiikasta. Teemme pienen kierroksen joulukoristellussa keskustassa, ja tutustumme mm. ”Kuninkaalliseen kirkkoon”. Nieuwe Kerk tunnetaan pääasiassa kuninkaallisesta kryptastaan, jonne lähes kaikki Hollannin kuninkaallisen perheen jäsenet on haudattu. Kierroksen jälkeen pistäydymme Royal Delft-yrityksessä, joka on luonut kuulua ”Delftin sinistä” keramiikkaa jo vuodesta 1653.
Delftistä jatkamme matkaa Goudaan, jonne saavuttuamme syömme tyypillisen hollantilaisen lounaan, rijsstaffelin. Rijsstaffel tarkoittaa riisipöytää ja on alun perin Indonesiasta Hollantiin kotiutunut ”menu” sisältäen monilla eri tavoilla valmistettua kalaa, hedelmiä, vihanneksia, sambalia, suolakurkkuja, pähkinöitä, satayta ja paljon muita herkkuja. Kaikki tuodaan pöytään erillisissä astioissa ja jokainen kokoaa niistä lautaselleen haluamansa annokset. Rijsstaffel pyrkii tarjoamaan kattavan valikoiman makujen, värien ja mausteiden lisäksi myös ruuan tekstuuria.
Iltapäivän aikana tutustumme vielä Goudaan ja maistelemme myös juustoja, olemmehan yhdessä kuuluisimmista juustokaupungeista. Perehdymme myös juustokaupan historiaan de Goudse Waag-juustomuseossa, joka sijaitsee 1668 rakennetussa talossa. Kaikki Goudan nimellä kulkeva juusto ei ole tällä valmistettua, vaan täällä valmistettua juustoa kutsutaan nimellä Noord-Hollandse Gouda. Juustonsa lisäksi Gouda on tunnettu 1700-luvun savupiipputeollisuudestaan sekä 1400-luvun mahtipontisesta kaupungintalostaan.
Illaksi palaamme hotellille, jossa nautimme kevyen iltapalan. (A, L, IP)
3.päivä, 25.12.2023 maanantai (joulupäivä) Joulupäivän vietämme rauhallisesti hotellilla. Halukkaat voivat omatoimisesti tutustua Scheveningen kaupunginosaan, jossa hotellimme sijaitsee. Kaunis nähtävyys on mm. vuonna 1875 valmistunut majakka. Sään salliessa voi Pohjanmeren rantabulevardilla nauttia raikkaasta ulkoilmasta iltapäiväkävelyllä. Haagin keskustaankin pääsee mukavasti raitiovaunulla tai bussilla n. 15 – 20 minuutissa.
Haagin kaupunki on perustettu jo 1200-luvulla ja se on Alankomaiden kuningaskunnan hallintokaupunki, jossa toimii mm. maan parlamentti. Keskusta on jo nähtävyys sinänsä upeine rakennuksineen, joista monet ovat 1800-luvulta. Joulupäivänä museot ja muut kohteet ovat pääasiassa suljettuina, mutta joulutunnelma on läsnä kauniisti koristelluissa rakennuksissa ja puistoissa.
Hotellin kylpylä palvelee asiakkaita joulupäivänäkin (aukioloajat vahvistuvat myöhemmin). Suosittelemme varaamaan haluamanne hoidot jo viimeistään edellisenä päivänä varmistaaksenne niiden saannin.
Joulupäivän iltana nautimme joulupäivällisen hotellissa. Jos perunalaatikkoa ja kinkkua ei olekaan tarjolla, niin vatsa täyttyy takuuvarmasti maistuvista paikallisista herkuista. Päivällinen nautitaan pitkän kaavan mukaan. Se alkaa joulucocktaililla, sisältää useamman ruokalajin menun ja illan aikana on myös useampia live-esiintyjiä. (A, P)
4.päivä, 26.12.2023 tiistai (tapaninpäivä) Hitaan aamun ja maukkaan aamiaisen jälkeen pakkaamme tavarat bussiin ja kotiinpaluupäivän vietämme Alankomaiden pääkaupungissa Amsterdamissa.
Päivän aikana näemme kaupungin tärkeimmät nähtävyydet mm. Dam-aukion, kuninkaallisen palatsin, kelluvan kukkatorin, Begijnhofin vanhat asuinkorttelit sekä tunnelmallisia kanavanäkymiä matkan varrella ja keskustassa. Ehkä ehdimme tutustua myös Amsterdamin salaisiin helmiin. Iltapäivällä nautimme vielä lounaan ja teemme tunnin mittaisen kanavaristeilyn, jolla saamme vielä toisenlaisen näkymän Amsterdamiin.
Risteilyn jälkeen suuntaamme bussilla Schipholin lentokentälle, josta Finnairin lento Helsinkiin lähtee klo 19.00. Kotimaan kamaralle laskeudumme klo 22.20. (A, L)
Hotellit
Grand Hotel Amrath Kurhaus, Haag
Varaa matka omalle ryhmällesi
Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.
Matka omalle ryhmällesiHinta, sisältö ja ehdot
Joulumatka Hollantiin- suorat lennot Helsinki – Amsterdam – Helsinki turistiluokassa
- lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut
- kaikki ohjelmassa mainitut kuljetukset
- majoitus kahden hengen huoneissa
- ohjelmassa mainitut ruokailut
- ohjelmassa mainitut retket ja ohjelman pääsymaksuineen
- palvelupalkkiot hotellissa
- juomarahat paikallisoppaalle sekä bussinkuljettajalle
- suomalainen matkanjohtaja
Matkan ehdot ja ohjeet
Joulumatka HollantiinYksin matkustavan edellytetään maksavan lisämaksun yhden hengen huoneesta, joista on rajoitettu määrä.
Lisämaksu yhden hengen huoneesta on 285 €.
Tarkista passisi/henkilökorttisi voimassaolo ja kunto ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin ennen matkaa. Passin/henkilökortin on oltava voimassa matkan ajan. Lentolippuja varten tarvitsemme matkustajien tarkat henkilötiedot, joiden tulee täsmätä passin/henkilökortin kanssa. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta tai henkilökortistasi matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Mikäli uusit matkustusasiakirjan ennen matkaa, toimita kopio myös uudesta viimeistään 3 kuukautta ennen matkaa. Passikopion/kopion henkilökortista voit lähettää Omaloman kautta tai suojattuna sähköpostilla osoitteeseen passi(at)olympia.fi.
Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 15 matkustajaa.
Maksuehdot: Ennakkomaksu 450 €/hlö. Loppumaksu erääntyy 60 vrk ennen matkaa.
Peruutusehdot: Matkan luonteen vuoksi sovellamme normaalista poikkeavia peruutusehtoja.
Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa
- viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 150 €/hlö
- 90 – 61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 €/hlö
- 60 – 35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään ennakkomaksu 450 €/hlö
- 34 – 17 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan kokonaishinnasta
- 16 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua, pidätetään 95 % matkan kokonaishinnasta
Matkan hinta perustuu euroon.
Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.
Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).
Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.
Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.
Hyvä tietää joulumatkasta Hollantiin
Hollannissa lämpötila joulukuussa on keskimäärin +2 – +5 astetta. Retkipäiviä varten kannattaa varata mukaan mukavat kengät. Pohjanmeren rannikolla sää on yleens hyvin vaihteleva, joten suosittelemme pakkaamaan mukaan myös kevyet sadevarusteet.
Hollannin valuutta on euro.