Vancouver-Kanada

Risteily Kaliforniasta Kanadaan

- risteillen Los Angelesista Vancouveriin
12
päivää
alk. 5 790 €/hlö
Uutuus

Uutuusristeilymme vie meidät Kalifornian rannikolta Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan. Risteily hyvätasoisella Celebrity Summit -aluksella on helppo ja miellyttävä tapa matkustaa majoituksen ollessa laivalla ja kohteiden vaihtuessa. Risteilyllä täysihoitoateriat ja juomapaketti, lisäksi retket kaikissa matkan kaupungeissa. 

6 yön risteily Kaliforniasta Kanadaan

Matkareitti
Los Angeles
3 yötä
Risteily (Celebrity Summit)
6 yötä
San Francisco
retki
Astoria
retki
Victoria
retki
Vancouver, risteily päättyy
1 yö

Ennen risteilyn alkua yövymme kolme yötä Los Angelesissa tutustuen kaupungin nähtävyyksiin opastetusti ja omatoimisesti. Ehdit nauttia vaikkapa rantapäivästä tai lähteä tutustumaan elokuvien tekoon. 

Risteilyn ensimmäinen pysähdyskohteemme on San Francisco, jonka sanotaan olevan Yhdysvaltain sielukkain kaupunki. Vanhat raitiovaunut jyrkillä kaduilla ovat tuttuja monista elokuvista ja tv-sarjoista. Yksi maailman pisimmistä riippusilloista, Golden Gate, on kaupungin merkittävin symboli. 

Risteilyllä on kaksi meripäivää, jolloin ehdit nauttia laivan palveluista 

San Franciscosta risteilymme jatkuu pohjoiseen, Oregonin osavaltioon, jossa pysähdymme pienessä Astorian kaupungissa ja teemme kierroksen kaupungissa ja sen lähiympäristössä. 

Kanadan puolelle saavuttuamme pysähdymme Vancouverinsaarella sijaitsevassa Victorian kaupungissa, joka on myös Brittiläisen Kolumbian provinssin pääkaupunki. Tutustumme  Victorian nähtävyyksiin ja sen upeisiin puutarhoihin. 

Risteilymme päättyy Vancouveriin, jonka lukuisat galleriat sekä vanhan Gastownin kaupunginosan kahvilat ovat kokemisen arvoisia

Celebrity Summit -alus on valmistunut vuonna 2001 ja uudistettu 2019. Matkustajia alukselle mahtuu 2 160, henkilökuntaa on noin 1 000. 295 m pitkällä aluksella on mm. 9 ravintolaa, 8 baaria/kahvilaa, 2 uima-allasta, 4 poreallasta sekä kuntosali ja spa-osasto. Lisätietoja laivayhtiön englanninkielisiltä sivuilta.

Matkamme sisältää enemmän

Matkan hintaan sisältyy lennot, majoitus 2h huoneissa ja Concierge-luokan parvekehyteissä, risteilyllä täysihoito sekä muut ohjelmassa mainitut ateriat, Classic-juomapaketti, ohjelmanmukaiset retket sekä paljon muuta. Suomalainen matkanjohtaja. Lisämaksu 1h hytistä alk 1 980 €.

Matkan hinta ja ehdot

 

Kaikilla risteilyillämme on koko matkan ajan mukana suomalainen matkanjohtajamme, joka auttaa tutustumaan laivaan ja sen ohjelmatarjontaan. Hän huolehtii järjestämistämme retkistä ja myös kääntää ruokalistat ja muun tarvittavan materiaalin suomeksi. Olympian risteilymatkojen hintaan sisältyy lähes kaikki – lennot ja kuljetukset, majoitus hotelleissa ja parvekehyteissä sekä täysihoito risteilyn aikana. Kaikilla laivoilla on myös laaja ja monipuolinen – ja pääsääntöisesti ilmainen – ohjelma- ja viihdetarjonta.

Kaliforniasta Kanadaan -risteilyn hintaan sisältyy myös Classic -juomapaketti laivalla sekä langaton netti suppeaan käyttöön. Classic -juomapakettiin sisältyy tavallinen pullovesi, useimmat virvoitusjuomat ja mehut, tavallinen kahvi ja tee. Lisäksi pakettiin kuuluvat useat olutmerkit, laaja valikoima laseittain tarjottavia viinejä, coctaileja ja useita muita alkoholijuomia (joiden hinta on enintään 10$/lasi tai annos).  

Matkaohjelma

30.4. – 11.5.2025

A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen, TH=täysihoito (risteilyllä täysihoito)
Kaikki hotellitähditykset perustuvat paikallisiin luokituksiin.

Lento kohteeseen
Helsinki – Los Angeles

1. päivä, keskiviikko 30.4. Lento Helsingistä (KLM) klo 7.00 Amsterdamin kautta Los Angelesiin, jonne saavumme 14.50. Majoitumme 3 yöksi Hollywoodissa sijaitsevaan hyvään keskitason Loews Hollywood -hotelliin (★★★★). 

Rodeo-Drive-Beverly-Hills-Los-Angeles-Yhdysvallat
Los Angeles

2. päivä, torstai 1.5. Los Angeles, enkelten kaupunki, on yksi USA:n espanjalaisimmista ja aasialaisimmista kaupungeista. Aamiaisen jälkeen lähdemme puolen päivän kiertoajelulle, jonka aikana näemme mm. Kiinalaisen teatterin edustalla olevat Hollywood-tähtien käden- ja jalanjäljet ja Walk of Fame -kadun. Ajamme Los Angelesin meksikolaiseen kaupunginosaan El Puebloon. Kaupungin vanhimmalla kadulla Olvera Streetillä on vielä tänä päivänäkin värikäs tunnelma. Alueen ruokakojuissa on tarjolla mm. maukkaita meksikolaisia donitseja ”churroja”. Näemme myös rantaelämää Santa Monican merellisissä maisemissa. 

Iltapäivä on vapaa. Illalla syömme tervetulopäivällisen. (A, P) 

Hollywood-kyltti-Los-Angeles-Yhdysvallat
Los Angeles

3. päivä, perjantai 2.5. Tänään on vapaapäivä ja voit viettää sen omatoimisesti retkeillen. Taiteen ystävät voivat suunnata esim. Crestwoodin kukkuloilla sijaitsevaan Getty-museoon (maksuton, vierailuaika varattava etukäteen). Elokuvien tekoon voi tutustua Universal Studioiden studiokierroksella. Jos haluat ottaa rennommin, voit viettää rantapäivän Venice Beachilla tai Santa Monicassa. Matkanjohtajamme auttaa vierailukohteiden valinnassa. (A) 

Kaupunkikuvaa-Los-Angeles-USA
Los Angeles, risteily alkaa

4. päivä, lauantai 3.5. Aamupäivä vielä vapaa-aikaa. Päivällä noin tunnin kestävä kuljetus Los Angelesin satamaan, jossa Celebrity Summit -risteilyaluksemme on lähtövalmiina. Lähtömuodollisuuksien jälkeen siirrymme alukselle, jossa syömme myöhäisen lounaan.

Laivamme irtautuu laiturista klo 16 ja risteily alkaa. Illalla pääsemme nauttimaan päivällisen lisäksi myös show-esityksestä laivan teatterissa. (TH)  

Sunset-bar-Celebrity-Summit
Merellä

5. päivä, sunnuntai 4.5. Meripäivänä on aikaa tutustua mainioon risteilyalukseemme ja sen monipuolisiin palveluihin. Uima-allasalue aurinkotuoleineen ja baareineen houkuttelevat rentoutumaan. Aktiivisemmille on tarjolla ohjattua liikuntaa sekä kuntosalissa että erilaisissa kansipeleissä. Tarjolla on myös englanninkielisiä luentoja eri aiheista. Tekemistä ja aktiviteetteja riittää moneen makuun. (TH) 

San-Franciscon-kuuluisat-raitiovaunut-Yhdysvallat
San Francisco, Kalifornia

6. päivä, maanantai 5.5. Aamulla klo 7 saavumme San Franciscoon. Tyynimeri on vahvasti läsnä kaikkialla ja se ympäröi niemen kärjessä sijaitsevaa kaupunkia kolmelta suunnalta. Teemme kiertoajelun, jonka aikana näemme mm. Palace of Fine Arts -monumentin, kaupungintalon, kuuluisan Golden Gate -sillan ja värikkään kiinalaiskaupunginosan sekä Fisherman’s Wharfin alueen, jossa syömme lounaan. Maailman yhdeksänneksi pisin riippusilta, Golden Gate, on yksi kaupungin tunnetuimmista symboleista. Suuntaamme takaisin merelle klo 17. (TH) 

Upea-annos-Celebrity-risteilyt
Merellä

7. päivä, tiistai 6.5. Meripäivänä nautimme laivan monipuolisista palveluista. (TH)

Astoria-Column-torni-Oregon-Yhdysvallat
Astoria, Oregon

8. päivä, keskiviikko 7.5. Saavumme Astoriaan klo 8. Täällä kohtaavat historia ja luonnon kauneus, onhan Astoria Oregonin osavaltion vanhin kaupunki upealla sijainnilla. 

Päivän kierroksellamme käymme mm. Astoria Column -tornilla, josta on panoraamanäkymät Columbia-joelle, Tyynellemerelle ja kaupunkia ympäröiviin metsiin. Jatkamme matkaa etelään pitkin Oregonin rannikkoa Cannon Beachille, jossa sijaitsee alueen tunnetuin nähtävyys Haystack Rock. Se on merestä nouseva 72 m korkea basalttikivi ja lintujen suosima pesimä- ja pysähdyspaikka. Laskuveden aikaan alueelle muodostuu vuorovesialtaita, joissa voi nähdä mm. värikkäitä meritähtiä ja simpukoita. Jatkamme risteilyä klo 17. (TH) 

Vaahterasiirappi-ja-pannukakut-Kanada.
Victoria, Brittiläinen Kolumbia

9. päivä, torstai 8.5. Aamulla kello 9.30 saavumme Kanadaan, Vancouverin saarelle Victorian kaupunkiin. Puutarhoistaan ja kauniista puistoistaan tunnettu Victoria on Brittiläisen Kolumbian pääkaupunki jo vuodesta 1871. Aamupäivän kierroksellamme näemme mm. parlamenttitalon, Bastion-aukion historiaa henkivät rakennukset sekä Beacon Hill -puiston toteemipaalut. Käymme myös ihastelemassa kukkaloistoa 1900-luvun alkupuolella perustetuissa maailmankuuluissa Butchartin puutarhoissa kaupungin ulkopuolella. Victoriasta matkamme jatkuu klo 18.00 (TH) 

Gastown-Vancouver-Kanada
Vancouver, Brittiläinen Kolumbia – risteily päättyy

10. päivä, perjantai 9.5. Risteilymme päättyy klo 6 aamulla Vancouveriin. Luovutettuamme hytit ja syötyämme aamiaisen aloitamme puolen päivän kaupunkikierroksen. Monikulttuurinen ja vehreä Vancouver sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Tyynenmeren, Fraserjoen ja Rannikkovuorten ympäröimänä. Kaupunkikiertoajelulla käymme mm. Granville Islandin markkinoilla ja Vancouverin vanhimmassa kaupunginosassa, hienostuneessa Gastownissa.

Majoitumme kaupungin keskustaan hyvään keskitason Metropolitan-hotelliin (★★★★). Illalla syömme läksiäispäivällisen. (A, P).

toteemipaaluja-stanleyn-puisto-vancouver-kanada
Vancouver – Helsinki

11. päivä, lauantai 10.5. Vapaa aamupäivä. Voit kierrellä Vancouverissa omatoimisesti tai matkanjohtajamme kanssa kävellen. Halukkaat voivat viettää aikaa Stanley-puistossa ulkoillen tai pyöräillen. Helposti käveltävässä keskustassa riittää myös nähtävää, kuten kiinalaiskaupunginosa China Town, alkuperäiskansojen taidegalleriat Gastownissa sekä lukuisat ostoskeskukset ja -kadut. Matkanjohtaja auttaa vierailukohteiden valinnassa. 

Alkuiltapäivästä kuljetus lentokentälle, josta paluulentomme (KLM) Amsterdamin kautta Helsinkiin lähtee klo 17.50. (A) 

lento

12. päivä, sunnuntai 11.5. Saavumme Helsinkiin klo 17.25. 

Lisämaksulliset retket ja palvelut

Aqua-hytti-Celebrity-Infinity

Majoitus Aqua-luokan hytissä

Majoitus Aqua-luokan hytissä

Lisämaksusta on mahdollista varata parvekkeellinen Aqua-luokan hytti risteilylle. Aqua-luokan matkustajilla on oma Blu-ravintola, jossa tarjoillaan illallinen, tähän ravintolaan eivät muut laivan matkustajat pääse. Lisäksi vapaa pääsy Persian Garden -kylpyläosastolle.

Aqua-luokan hytit ovat samankokoisia kuin muutkin parvekehytit, mutta varustelu niissä on hieman parempi. Hyttejä on rajoitetusti.

Matkan perushintaan sisältyy laivalla majoitus 2 hengen Concierge-luokan parvekehytissä.

 

alk. 240 €/henkilö
Business-luokka

Lennot business-luokassa

Lennot business-luokassa

Matkalle on mahdollista varata lennot business-luokkaan. KLMn meno-paluu -lennot (Helsinki-Amsterdam-Los Angeles ja Vancouver-Amsterdam-Helsinki). 

Lisämaksu alk. 3 730 €/henkilö. Paikkoja rajoitetusti.

HUOM! business-luokan paikoista erillinen ennakkomaksu, 1 000 €/henkilö, tulee maksaa ennakkomaksun yhteydessä. Mikäli varaat matkan ja business-luokan paikat verkkokaupastamme, laskutamme erillisen ennakkomaksun seuraavana arkipäivänä. Loppuosa lisämaksusta erääntyy matkan loppumaksun yhteydessä.

Peruutuskulut: Mikäli joudut peruuttamaan matkasi kokonaan tai perut business-luokan paikat, matkan normaalien peruutuskulujen lisäksi pidätetään 
- viimeistään 128 vrk ennen matkan alkua (23.12.24) 300 €/henkilö
- 127–38 vrk ennen matkan alkua (23.3.25) 1000 €/henkilö
- 37 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua koko businessluokan lisämaksu 3 730 €/henkilö 

alk. 3 730 €/henkilö

Varaa matka omalle ryhmällesi

Kun kokoat vähintään 10 hengen ryhmän, järjestämme matkan yksilöllisenä teille.

Matka omalle ryhmällesi

Hinta, sisältö ja ehdot

Risteily Kaliforniasta Kanadaan
  • reittilennot turistiluokassa  
  • lentokenttäkuljetukset matkakohteessa  
  • majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa, risteilyllä kahden hengen Concierge-luokan parvekehyteissä  
  • risteilyllä täysihoito, hotellissa aamiainen ja muut ohjelmassa mainitut ateriat
  • risteilyllä Classic–juomapaketti ja suppea nettiyhteys
  • ohjelmassa mainitut kuljetukset, kiertoajelut ja retket  
  • palvelupalkkiot risteilyllä ja kantajamaksut hotelleissa, joissa kantajapalvelu löytyy  
  • juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille 
  • USA:n matkustuslupa (ESTA) ja Kanadan matkustuslupa (eTA) 
  • lento- ja satamaverot sekä muut viranomaismaksut 
  • suomalainen matkanjohto  

Matkan ehdot ja ohjeet

Risteily Kaliforniasta Kanadaan

Lisämaksu yhden hengen Congierge-hytistä 1 980 €. Tällöin myös hotelleissa on yhden hengen huone. 

Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen ja sen tulee olla biometrisesti luettava. Toimita meille värillinen kopio passisi kuvasivusta matkavarauksesi yhteydessä tai viimeistään 3 kk ennen lähtöä. Passikopion voit lähettää salattuna sähköpostitse osoitteeseen passi(at)olympia.fi tai Omaloman kautta. Tarkista passin voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessasi ja hanki tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. 

USA:han tarvitaan sähköinen matkustuslupa (ESTA) ja Kanadaan sähköinen matkustuslupa eTA, joiden hankkimisen Olympia järjestää. Lähetämme tarkemmat ohjeet toimintaohjeiden mukana noin 6 viikkoea ennen matkan alkua. Huom. Jos olet vieraillut 1.3.2011 jälkeen Iranissa, Irakissa, Libyassa, Pohjois-Koreassa, Syyriassa, Sudanissa, Somaliassa tai Jemenissä tai 12.1.2021 jälkeen Kuubassa, tarvitset tälle matkalle USA:n viisumin. Se vaaditaan voimassa olevasta sähköisestä matkustusluvasta huolimatta. Mikäli olet matkustanut kyseisissä maissa tai et jostain muusta syystä saa matkustuslupaa, sinun tulee hankkia USA:n viisumin itse. Siitä aiheutuvat kulut eivät sisälly matkan hintaan. Viisumiprosessi voi kestää useamman kuukauden. Lisätietoja toimistostamme.
USA:han tai USA:n kautta matkustettaessa lentoyhtiöt ovat EU-komission päätöksellä velvoitettuja antamaan USA:n maahantuloviranomaisille pääsyn matkustajan varaus- ja lentotietoihin. Tietoja käytetään turvallisuustarkoituksiin.

Varaukseen tulevat etu- ja sukunimet on oltava samassa muodossa ja järjestyksessä kuin ne ovat siinä passissa, jolla matkustat. Tarkista nimien oikeellisuus heti laskun saatuasi ja ilmoita mahdollisista virheellisyyksistä välittömästi toimistoomme. Pidätämme oikeuden veloittaa nimentarkistuksen laiminlyönnistä ja myöhemmästä nimen muutoksesta/korjauksesta mahdollisesti aiheutuvat ylimääräiset kulut.

Ryhmän minimikoko 15. Olympia varaa oikeuden perua lähdön, mikäli vähimmäisosallistujamäärä ei täyty. 

Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Matkalle osallistuminen edellyttää normaalia, esteetöntä liikuntakykyä.

Huom. Risteilyohjelma annetaan sitoumuksetta. Kokemuksesta tiedämme, että esim. sääolosuhteiden vuoksi reittimuutokset ovat mahdollisia. Myös kohteiden vierailujärjestys voi muuttua ja jokin kohde voi jäädä kokonaan pois. Varustamo ja Olympia Kaukomatkatoimisto pidättävät oikeuden muutoksiin.  

Laivan oma kansainvälinen retkiohjelma on lisämaksullinen. Matkan hintaan sisältyvistä retkistä ei saa hyvitystä, vaikka niille ei osallistuisi.  

Maksuehdot: Ennakkomaksu 650 €. Loppumaksu erääntyy 21.2.2025.

Peruutusehdot: Matkan erityisluonteen vuoksi matkaan sovelletaan poikkeavia peruutusehtoja. Kehotamme ottamaan matkavakuutuksen jo matkan varausvaiheessa ja tarkistamaan sen kattavuuden sekä erityisesti peruutusturvaehdot. 
Mikäli matkustaja peruuttaa varauksen  

  • viimeistään 128 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 150 e/henkilö
  • 127–61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu
  • 60–46 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 30 % matkan kokonaishinnasta
  • 45–31 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 60 % matkan kokonaishinnasta
  • 30–8 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 80 % matkan kokonaishinnasta
  • 7 vrk tai vähemmän ennen matkan alkua, pidätetään 95 % matkan kokonaishinnasta 

 

Huom! Mahdollisiin erikseen tilattaviin hytteihin sovelletaan tarvittaessa yllä mainitusta poikkeavia peruutusehtoja, jotka ilmoitetaan varaajalle varausvahvistuksen yhteydessä. Mikäli varaat lennot business-luokkaan, niiden osalta erilliset maksu- ja peruutusehdot "lisämaksulliset retket ja palvelut" -kohdassa.

Matkan hinta perustuu 15.8.2024 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Kuluttaja-asiamiehen antamien ohjeiden mukaan hinnanmuutosta laskettaessa verrataan matkan hinnoittelukurssia ja 6 viikkoa ennen matkaa voimassa ollutta valuuttakurssia.

Olympia Kaukomatkatoimisto varaa Yleisten matkapakettiehtojen kohdan 8. mukaisesti oikeuden matkapaketin hinnanmuutokseen verojen ja muiden julkisten maksujen, valuuttakurssien sekä polttoaineiden tai muiden energialähteiden hinnoista aiheutuvien kuljetuskustannusten muutosten nojalla.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu- ja Kuluttajavirastoon (KKV).

Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi -verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja.

Matkaan sovelletaan Yleisiä Matkapakettiehtoja ja Olympian lisä- ja erityisehtoja.

Olympian yleiset matkaehdot
12 päivää alk./hlö 5 790 €
  • 30.4.2025 - 11.5.2025
    alk. 5 790€/hlö

Ennakkovaraa matka:

Tämä matka on ennakkovarattavissa tällä lomakkeella. Saat ennakkovarauksesta erillisen vahvistuksen, kun olemme käsitelleet ennakkovarauspyyntösi. Kun matkan hinta ja ohjelma varmistuvat, lähetämme uuden varausvahvistuksen. Voit silloin päättää, haluatko tehdä sitovan varauksen maksamalla ennakkomaksun. Matkan tiedot ovat tätä ennen alustavia ja voivat muuttua.

Tietojasi käytetään vain ennakkovarauksen tekemiseen ja siihen liittyviin yhteydenottoihin. Jos tilaat uutiskirjeemme, saat sen sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa. Suojaamme tietosi tietosuojaselosteessamme kuvatulla tavalla.
Haluatko kysyä lisää matka-asiantuntijaltamme? tai soita (09) 6962 770

Palvelemme arkisin klo 9-16. Voit myös lähettää sähköpostia olympia@olympia.fi.

 

Hyvä tietää risteilystä Kaliforniasta Kanadaan

Mitä mukaan risteilylle
Laivan hyttien varustus vastaa hyvätasoisen hotellihuoneen varustelua. Siihen kuuluvat jääkaappi, interaktiivinen televisio, tallelokero ja hiustenkuivaaja. Kylpyhuoneissa on pyyhkeet, saippuat ja shampoot. Uima-altaalta saa lainata pyyhkeitä. Silitysrautaa hyteissä ei turvallisuussyistä ole, mutta laivan tehokas pesulapalvelu hoitaa lisämaksusta silityksenkin nopeasti. Retkiä ja kannella liikkumista varten kannattaa ottaa mukaan mukavat kävelykengät tai sandaalit. Laivalla on tehokas ilmastointi, minkä vuoksi osa tiloista on viileitä. Yleensä laivalla pukeudutaan rennon siististi. Shortseja ja t-paitaa voi käyttää esim. retkillä, mutta iltaisin ja laivan pääravintolassa niiden käyttö ei ole suositeltavaa. Päiväohjelmassa kerrotaan pukeutumiskoodi, jota matkustajien toivotaan illalla noudattavan. Päivälliselle on kahdenlaisia pukeutumissuosituksia:
Smart Casual – miehillä pitkät housut sekä pikkutakki tai solmio; naisilla esim. jakkupuku.
Evening Chic – miehillä siistit housut tai farkut ja pusero/pukupaita sekä mahdollisesti neuletakki tai -pusero, haluttaessa myös pikkutakki/bleiseri; naisilla esimerkiksi cocktail-mekko, hame, housut tai siistit farkut yhdistettynä eleganttiin yläosaan/puseroon. Myös pitkä iltapuku ja smokki ovat ehdottomasti sopivia näinä iltoina mutta vain mikäli itse haluat, pakollisia ne eivät ole edes Evening Chic -iltoina. Tällä risteilyllä Evening Chic -iltoja on yksi, muina iltoina laivoilla on Smart Casual -pukukoodi.

Ruokailut laivalla
Ruokailut sisältyvät risteilyn hintaan. Valinnanvaraa on runsaasti kahviloista ja itsepalveluravintoloista aina klassiseen pääravintolaan, jossa on pöytiintarjoilu. Päivälliselle olemme varanneet matkustajillemme pöydät pääravintolan ensimmäisestä kattauksesta. Tilaamisen helpottamiseksi matkanjohtajamme kääntää pääravintolan ruokalistan suomeksi. Viinejä ja muita juomia voi tilata lisämaksusta. Matkan hintaan sisältyy Classic-juomapaketti mutta tarjolla on myös erilaisia, alkoholittomia tai alkoholia sisältäviä juomapaketteja, joita voi ostaa laivalta (lisätietoja laivan juomapaketeista). Juomien hintataso yksittäin ostettuna laivan ravintoloissa on suurin piirtein sama kuin Suomessa. Laivalla on myös erikoisravintoloita, joista osaan edellytetään pöytävarausta ja niissä peritään 5–45 dollarin suuruinen kattausmaksu. Näihin ravintoloihin on myös tarjolla pakettihinta, joka on yksittäisiä varauksia edullisempi. Huonepalvelusta voi tilata ruoka- ja juomatarjoilua myös hyttiin. Risteilyillä alkoholitarjoilun ikäraja on pääsääntöisesti 21 vuotta.

Valuutta, raha ja luottokortit risteilyllä
Celebrityn laivoilla ei käytetä käteistä rahaa yleensä muualla kuin kasinolla. Laivojen virallisena valuuttana on USA:n dollari. Hyttiavain toimii myös laivan omana luottokorttina ja henkilöllisyystodistuksena. Luottotili avataan luottokorttia tai käteistä vastaan viimeistään terminaalissa ennen laivalle siirtymistä. Hyttikortilla voi maksaa kaikki ostokset laivalla, ruokajuomista tuliaisiin. Juomia tilattaessa palveluraha lisätään automaattisesti laskun loppusummaan. Rahan kulutusta voi seurata reaaliaikaisesti hytissä olevasta interaktiivisesta televisiosta. Risteilyn lopussa hyttiin toimitetaan lasku, johon on eritelty kaikki kortilla tehdyt ostokset. Ellei matkustajalla ole huomauttamista laskusta, summa veloitetaan suoraan luottokortilta. Käteistilin avanneet käyvät maksamassa laskunsa purserin vastaanotossa risteilyn viimeisenä iltana.
Kaliforniasta Kanadaan -risteilylle mukaan kannattaa varata USAn ja Kanadan dollareita. Luottokortit käyvät yleisesti tämän matkan kohteissa. USA:ssa ja Kanadassa hotellit tekevät usein asiakkaan luottokortilta katevarauksen, vaikka majoitus on jo maksettu. Tällä on tarkoitus kattaa mahdolliset lisäpalvelut hotellissa tai osa niistä. Katevaraus on ennakkovarmenne, ei maksutapahtuma ja yleensä katevaraus poistuu noin viikossa.  

Juomarahat
Juomarahat hyttipalvelijalle, pää- ja aputarjoilijalle sekä hovimestarille kuuluvat poikkeuksetta risteilykäytäntöön. Olemme sisällyttäneet nämä palvelumaksut matkan hintaan. Henkilökohtaiset juomarahat esim. hyttipalvelua käytettäessä on hyvä maksaa käteisellä saman tien.

Alkoholijuomat ja tupakkatuotteet
Omien alkoholijuomien tuominen laivalle on pääsääntöisesti kielletty. Celebrity sallii kuitenkin 2 viinipulloa/hytti mukaan risteilyille; viinipullot voi tuoda mukaan vain lähtösatamasta risteilyn ensimmäisenä päivänä. Matkustajien käsimatkatavarat läpivalaistaan aina laivaan tultaessa ja niissä mahdollisesti olevat alkoholijuomat otetaan pois ja palautetaan asiakkaille risteilyn lopussa. Laivalla on myymälä, josta voi ostaa alkoholijuomia sekä tupakkatuotteita. Myymälässä tehdyt juomaostokset toimitetaan hytteihin risteilyn lopussa. Juomia voi tilata hyttiin hyttipalvelusta tai ostaa mukaan laivan baareista. Tupakointi on sallittu ainoastaan siihen erikseen merkityillä paikoilla ulkotiloissa. Laivan sisätiloissa, hyteissä ja myös hyttien parvekkeilla tupakointi on ehdottomasti kielletty.

Turvallisuus 
Kaikki matkustajat valokuvataan ennen risteilyn alkua ja kuva tallennetaan samaan tiedostoon hyttikortin kanssa. Aina laivalle tultaessa henkilökunta vertaa kortin haltijaa tiedostossa olevaan valokuvaan. Joissakin kohteissa vaaditaan hyttikortin lisäksi kuvallinen henkilökortti (esim. ajokortti). Tämän lisäksi kaikki käsimatkatavarat läpivalaistaan. Teräaseiden hallussapito on laivalla kielletty. Laivojen henkilökunta on koulutettu huolehtimaan matkustajista poikkeustilanteissa. Kaikki matkustajat osallistuvat risteilyn alussa pelastusharjoitukseen. Laivalla on aina sairaanhoitaja ja lääkäri.

Mahdolliset muutokset risteilyohjelmaan 
Esimerkiksi sää saattaa aiheuttaa muutoksia risteilyohjelmaan ja joskus jopa estää pääsyn johonkin satamaan. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Satamat
Kaikissa risteilykohteissa ei ole riittävän suuria laiturirakenteita, joihin isot laivat pystyisivät kiinnittymään. Tällöin laiva jää ankkuriin, ja kuljetus rantaan ja takaisin hoidetaan yhteysveneillä. Matka laituripaikalta satamaan ja keskustaan vaihtelee kohteittain ja se voi olla melko pitkäkin.

Retket kohteissa ja muut lisäpalvelut
Olympia tekee kaikissa tämän risteilyn kohteissa omat, matkanjohtajamme opastamat suomenkieliset retket. Jos haluat näiden sijaan osallistua varustamon omille, kansainvälisille retkille niin se on mahdollista mutta matkan hintaan sisältyvistä retkistä ei saa hyvitystä. Varustomon retkiä ja mahdollisia muita lisäpalveluja voi varata ja maksaa varustamon nettisivuilla: www.celebritycruises.com Tällaisia tilauksia varten tarvitset varauskoodin, jonka voit tarvittaessa kysyä toimistostamme noin kuukautta ennen matkan alkua.

Tietopaketti
Noin viisi viikkoa ennen matkan alkua lähetämme sähköpostilla matkaa koskevat toimintaohjeet sekä risteilyä koskevan tietopaketin, jossa on lisää käytännön tietoa risteilystä ja siihen valmistautumisesta.