Guatemalan matkat

Yleistä Guatemalasta

Keski-Amerikan puhtain intiaanivaltio Guatemala säilyttää muinaisten mayojen perintöä värikkäissä vaateparsissaan ja uskonnollisissa tavoissaan. Parhaiten matkailija törmää tähän Atitlánin järviseudun intiaanikylien yhteisillä markkinoilla Chichicastenangossa, jonne lähiseudun asukkaat tulevat kaupittelemaan tekstiilejä, puisia naamioita ja muita käsitöitä. Jokaisen kylän niin miehillä kuin naisillakin on omat asunsa, ja tarkka silmä osaa erottaa kylät vaateparren perusteella. Zunilin kylän naisilla on vadelmanpunaiset huipilit eli puserot, Nabajin neidoilla tupsuista ja nauhoista solmitut päähineet ja Sololán miesten paidoissa toistuu cakchiquel-heimon tunnus, lepakko.

Samanismin ja katolilaisuuden sopusointu 
Santo Tomásin pikkukaupungin katedraali todistaa kahden kulttuurin rinnakkainelosta ja yhteen sovittautumisesta: kaukaisen kylän samaani, kyläläisten edusmies, ripauttaa puhdistavaa rommia kirkon portailla palavaan nuotioon, sitten siirtyy sisälle, sirottelee kukkia ja rommia kirkon takaosassa oleville tasanteille, sytyttää kynttilänsä ja kertoo quichen kielellä kyläläistensä asiat muinaisten mayajumalien kuultavaksi. Pomo eli kopal-pihkasuitsuke savuaa. Tämän tehtyään mies osallistuu katoliseen messuun muun kirkkoväen joukossa.

Vuoriseudun intiaaneja ja kaupunkien ladinoita 
Guatemalan vuoriseudun väestö on melkein yksinomaan intiaaneja. Quichen ja cakchiquelin lisäksi puhutaan toistakymmentä muuta eri maya-kieltä. Muista ihmisistä käytetään nimitystä ladino, joka tarkoittaa kaikkia länsimaisen elämäntavan ja espanjan kielen omaksuneita, olkoonpa syntyperä mikä tahansa.
Toiseen, eurooppalaiseen maailmaan törmää Guatemalan entisen pääkaupungin Antiguan kaduilla. Tämä Unescon maailmanperintökohde, siirtomaatyyliä edustava pieni kaupunki on Latinalaisen Amerikan kauneimpia pienine värikkäine taloineen ja kymmenine barokkityylisine kirkkoineen ja luostareineen, joista osa toimii tänä päivänä hotelleina ja ravintoloina. Antiguan kohtaloksi ovat koituneet lukuisat maanjäristykset, jotka ovat kerta toisensa jälkeen tuhonneet sen.

Vuoden 1773 katastrofin jälkeen pääkaupunki päätettiin siirtää Antiguasta läheiseen Guatemala Cityyn, joka on Latinalaisen Amerikan nopeimmin kasvaneita pääkaupunkeja. Molemmat kaupungit elävät neljän tulivuoren – Pacayan, Fuegon, Acatenangon ja Aguan – varjossa ja uusikin pääkaupunki on saanut kokea tuliperäisen maan sekä kirouksen että myös siunauksen, onhan maa-aines hedelmällistä ja maailman parhaimmat kahvilaadut kasvavat tämän eteläisen vuoristoalueen rinteillä. Guatemalassa on kaikkiaan 33 enemmän tai vähemmän aktiivista tulivuorta.
Keskusaukio on Guatemala Cityn sydän. Sen reunalla Kansallispalatsi kertoo kaikessa mahtipontisuudessaan Guatemalan vahvan miehen diktaattori Jorge Ubicon aikakaudesta 1930- ja 40-¬luvulla. Maa oli itsenäistyttyään ja erottuaan Meksikosta ja muiden Keski-Amerikan maiden muodostamasta löyhästä liittovaltiosta päätynyt myymään parhaita viljelymaitaan ulkomaalaisille kahvin- ja banaaninviljelijöille. Alueiden entiset valtiaat, intiaanit, työnnettiin vuorten rinteille viljelemään pieniä maatilkkujaan.

Kolmikymmenvuotinen sisällissota 
Juuri Ubico kutsui United Fruit Companyn ja muita monikansallisia yrittäjiä maahan ja antoi niille suurta päätösvaltaa. Viisikymmentäluvun vasemmistolaiset presidentit asettuivat vastustamaan ulkopuolisten liian suureksi paisunutta maaomaisuutta ja halusivat keskustella maareformista, joka kattaisi amerikkalaistenkin maat. Yhtiöt reagoivat CIA:n tuella, valtaan nostettiin Yhdysvalloille myönteistä kauppapolitiikkaa suosinut armeija. Vahva sissiliike nousi vastustamaan armeijaa: alkoi maata yli 30 vuotta lamauttanut sisällissota.
Pääkaupungin keskusaukio kertoo myös historian tästä vaiheesta: katedraalin kupeessa on joulukuusta 1996 lähtien palanut ikuinen tuli taisteluiden loppumisen ja rauhan syntymisen merkiksi.

Sisällissodan jälkeen melkein yksinomaan maataloudesta – kahvia, banaaneja, puuvillaa, sokeriruokoa ja maissia – elänyt Guatemala on avannut oviaan yhä lisääntyvälle matkailulle. Eteläisten vuoristoalueiden ja järviseudun ohella turisteja kiinnostavat monet mayojen kulttuurista kertovat kohteet. Maan pohjoisosa, Petén, on trooppisen metsän peittämää harvaanasuttua seutua, josta on löytynyt öljyä. Sitä hyödyntävä mittava teollisuus on pyörähtänyt käyntiin. Arkeologit pelkäävät nyt, että metsän peitossa olevat kymmenet, kenties sadat maya-rauniot saattavat jäädä öljynporaajien jalkoihin.

Tikal – mayojen loistelias metropoli 
Mayojen ehkä maineikkain suurkaupunki Tikal, sijaitsee Peténin viidakossa. Lähes sadantuhannen ihmisen asutuskeskus kahden tuhannen vuoden takaa on piiloutunut rehevän metsän alle, vain keskustorin temppelit ja sakraalirakennukset ovat jäljellä ja nousevat paikoin yli 70-metrisinä puiden latvojen yläpuolelle. Matkailija kokee käsittämättömän rauhan istuessaan Naamioiden temppelin portailla ja katsellessaan vastapäätä olevaa Jaguaaritemppeliä, mayakuningas Ah Cacaun hautaa tai kääntäessään katseensa kohti Pohjoisen Akropoliin silhuettia. Tikal on myös kansallispuisto, jonka lajirunsautta edustavat muun muassa tukaanit ja papukaijat sekä uteliaat nokkakarhut ja värikkäät perhoset. Onnekkaimmille saattaa maan kansallislintu quetzal vilauttaa hohtavan vihreitä siipiään.