Outoja hommia - ammatteja maailmalla

Meikäläisen ikään ehtineelle ”oikean” kuuloisia ammattinimikkeitä ovat yhä ’suutari-räätäli-tuomari-lääkäri’ -tyyppiset, samaan tapaan kuin vanhassa Musta Pekka -korttipakassa. Muistelen kalastaja Merta, poliisi Pontevaa ja tehtailija Terästä. Hullunkuristen perheiden rouvasväen ammattina taas oli yksinkertaisesti ’vaimo’. Sen sijaan nykymaailman ammattien viidakossa en pärjää hetkeäkään. Mitä tekevät nämä kaiken maailman controllerit, CEOt, Development Managerit, Personal trainerit ja sommelierit? Vanhakantaiselle minulle on suuri kiusaus ajatella, että eivätkö nämä tämmöiset liene maailman turhimpia hommia. Oudoimpia ainakin.

Aina ei omakaan, eli tämä matkanjohtajan, ammattinimikkeemme ole ihan selkeä. Mihin matkanjohtaja johtaa, ja keitä? Mitä kaikkea matkaa johtavan ihmisen työhön kuuluu? Ammattia pitää avata tämän tästä uteliaille kysyjille – ja joskus jopa itselleen verottajalle. Ennakkokäsityksiä matkanjohtajan työn luonteesta riittää. Yhden mukavimmista, tosin ei totuudenmukaisimmista, sain vuosia sitten matkalla olleelta papalta: ”kyllä se on lystiä tuo sinun homma, tyttöhän on niin kuin lomilla vaan”. Ja tämä kommentti sen jälkeen, kun olimme yhdessä papan ja muunkin matkaryhmän kanssa kokeneet kahden viikon aikana lentokoneen myöhästymisen, hurjan mutavyöryn ja lentäjien lakon ja kun olin vakaasti päättänyt heti kotiin saavuttuani viedä kapsäkit vinttikomeroon naftaliiniin ja myös jättää ne sinne.'Mutta totta puhuen maailmalla törmää töihin, jotka tuntuvat ainakin ensi hätään kuuluvan universumin turhimpiin tai ainakin oudoimpiin.

Enkä nyt edes viittaa maailman suurimpaan yksityisyritteliäisyyden paratiisiin, Intiaan. Siellä huomaa maksavansa siitä, että joku auttaa sinut ulos taksista, siitä että joku pitelee taksin ovea auki, siitä että joku vie laukkuasi pienen matkaa ja toinen toisen pätkän, siitä että joku avaa sinulle oven ja joku tarttuu taas laukkuusi, joku kumartaa muuten vaan, ja niin edelleen – Intiassa yrittäjiä piisaa. Tässä tulee kuitenkin kolme esimerkkiä erikoisista työtehtävistä muualta maailmasta.

Törmäsin kiinnostavaan puuhaan myös Islannissa. Maassa on nykyisin kova tekemisen meininki, jota menestys jalkapallossa siivittää. Matkailijoita tulee ovista ja ikkunoista ja useimmat islantilaiset tekevät kahta tai kolmea työtä; meidänkin retkellämme metsänhoitaja toimi oppaana ja kauppaopiston rehtori autonkuljettajana. Mutta sittenpä nähtiin kaksi miestä ja kolme naista, jotka lakaisivat luudilla piiloon autonrenkaiden jälkiä silmänkantamattomalla hiekka-aavikolla. Kieltämättä uskomaton näky kovassa tuulessa, joka sekin tasoitteli jälkiä omasta puolestaan. Ainutlaatuinen luonto on islantilaisille ja heidän matkailuelinkeinolleen tärkeä ja siksi maisema on syytä pitää kunnossa, ihmisen ja hänen menopeliensä jäljet kun säilyvät maaperässä iät ja ajat. Pantiin siis luudat heilumaan.

Etelä-Afrikan kiinnostaviin kolkkiin kuuluu lammas- ja strutsifarmeista tunnettu kuiva Karoo Kapkaupungista itään. Strutsin tarhaus vaatii monenlaista erikoisosaamista niin ruokinnassa kuin nahkan käsittelyssä ruokapöydän herkkujen valmistamisesta puhumattakaan. Aikamoinen ammattitaito on myös niillä miehillä, jotka ratsastavat kilpaa näillä maailman suurimmilla linnuilla. Mutta entäs sitten se virkailija, joka käy hauduttamossa kääntämässä satoja strutsin munia määräaikaan puolelta toiselle. Munat ovat siisteissä riveissä niitä varten rakennetuissa kehikoissa ja vips, vips, vips – salaman nopeudella hommaan palkattu ammattilainen kääntää kymmenet munat ympäri. Ja kohta taas uudestaan – vips, vips, vips! Jäi kiinnostamaan, mitä tämän miehen veroilmoitukseen kirjataan ammatiksi?

Niin ikään Pohjois-Korea tuottaa kiinnostavia ammatteja, joista jännittävimmät mahtanevat löytyä politiikan ja armeijan piiristä. Näihin hommiin ei maahan matkustava koskaan törmää – toisaalta ehkä hyvä kuitenkin niin. Sen sijaan maan suorastaan epäviralliseksi käyntikortiksi ovat muodostuneet pääkaupungin Pjongjangin liikenteen valvojat. Simpsakat neitoset sini- ja valkosävyisissä virkapuvuissaan ohjaavat katujen kulmissa kulkuneuvoja tehokkaan rytmisen liikesarjan tahtiin. Ryhti on suora, katse tiukka, apuvälineenä oleva pamppu on kuin vakaan käden yhtä vakaa jatke.

Joskus kadun kulmaan ei ilmaannu yhtään autoa tai bussia, ei edes pahaista polkupyörää, mutta ohjaajaneitosen korkea työmoraali ei petä silloinkaan: liikesarja toistetaan yhtä tarkasti ja yksityiskohtaisesti kuin suuremmankin ruuhkan vallitessa.